05.04.2013

Kirjazz järjestetään heinäkuussa Valkeakoskella jo viidennen kerran

Järjestyksessään viidettä Kirjazzia vietetään lauantaina 6. heinäkuuta Kirjaslammen tanssilavalla Valkeakoskella. Tapahtuma esittelee jälleen kerran joukon nimekkäitä sekä nuoria kotimaisia jazzmuusikoita. Pääesiintyjänä Kirjazzissa esiintyy tänä kesänä kansainvälinen jazztähti Verneri Pohjola kokoonpanoineen. Lisäksi tapahtumassa tullaan näkemään muun muassa paikallinen OJ’s Quartet sekä viime vuosilta tutuksi tullut jazzhaaste, joka tänä vuonna esitetään avoimesti tapahtuman yleisölle.

Verneri Pohjola Quartet saapuu Valkeakoskelle

Trumpetisti Verneri Pohjola on Suomen arvostetuimpia ja tunnetuimpia jazzmuusikoita. Pohjola on julkaissut kaksi soololevyä, Emma-palkitun Auroran (Texicalli 2009 / ACT 2011) ja Ancient Historyn (ACT Music 2012). Hänet valittiin Pori Jazzin nuoreksi muusikoksi vuonna 2004. Osana Ilmiliekki Quartet -ryhmää hänet on palkittu myös mm. Teosto-palkinnolla 2004 sekä Yong Nordic Jazz Comets -kilpailun voittajana 2003. Hän on myös mm. tehnyt musiikkia Kristian Smedsin Mr. Vertigo -näytelmään Suomen Kansallisteatterissa sekä kiertänyt eri kokoonpanojen kanssa Yhdysvalloissa, Australiassa, Euroopassa ja Aasiassa. Lisäksi hän on soittanut muun muassa isänsä Pekka Pohjolan, Jukka Gustavsonin, Tuomo Prättälän, Kerkko Koskisen ja Kitkerien Neitsyiden levyillä. Kirjazzissa esiintyvässä Verneri Pohjola Quartetissa soittavat myös Antti Lötjönen (kontrabasso), Aki Rissanen (koskettimet) sekä Joonas Riippa (rummut).

– Verneri Pohjolan piti aikanaan tulla ensimmäisen Kirjazzin pääesiintyjäksi kesällä 2009, mutta joutui valitettavasi silloin peruuttamaan keikkansa. On suunnaton ilo saada hänet yhtyeineen tähdittämään nyt viidettä tapahtumaa, kertoo tapahtuman tuottaja Joni Rokkanen.

OJ’s Quartetilla matkassa huikea joukko naissolisteja

Paikallista väriä tapahtumaan tuo Olli Jokisen luotsaama OJ’s Quartet. Edellisinäkin vuosina tapahtumassa esiintyneen yhtyeen kanssa Kirjazziin matkaavat tällä kertaa myös solistit Heini Ikonen ja Pia Wijerama sekä Voice of Finlandistakin tutut Jepa Lambert ja Johanna Kyykoski. Luvassa on räväkkä setti mukaansatempaavaa soul- ja funk-musiikkia.

Tapahtuma avaa jazzhaasteen kaikille avoimeksi

Viimeisten vuosien tapaan tapahtuman ohjelmaan kuuluu myös Jazzhaaste. Kirjazzin toteuttaman haasteen tarkoituksena on nostaa erityyppisiä musiikin ystäviä kokeilemaan taitojaan jazzin saralla. Tällä kertaa haastetta laajennetaan kaikille avoimeksi; jameissa lavalle voi housebändin kanssa nousta yleisöstä kuka tahansa. Haasteeseen tarttuvien kesken arvotaan tapahtumassa upeita yllätyspalkintoja.

Kirjazz järjestetään lauantaina 6. heinäkuuta Kirjaslammen tanssilavalla ja sen järjestää Työväen Musiikkitapahtuma ry. Lisätietoja ja tapahtuman täydellinen ohjelma julkaistaan lähempänä kesää.

Työväen Musiikkitapahtuma järjestetään 25.-28.7.2013.

http://www.valmu.com