03.05.2024

Kesän tärkein kasvisruokafestari on pian täällä – Maailma kylässä -ruokamyyjät ja -näytteilleasettajat julkaistu

Maailma kylässä -festivaalin ainutlaatuisuus piilee sen yhteisöllisyydessä ja lukuisien erilaisten toimijoiden muodostamassa kokonaisuudessa. Järjestöt, katuruokakeittiöt, basaarimyyjät ja monet muut organisaatiot tuovat festarille sen omaleimaisen tunnelman. Näytteilleasettajien ständien sisällöt antavat festarikävijälle paljon ajattelemisen aihetta ja kenties uutta tekemistä tai ratkaisuja elämään.

Toukokuun viimeisenä viikonloppuna Helsingin Suvilahdessa järjestettävä Maailma kylässä muuttuu kokonaan kasvisruokafestivaaliksi. Päätös on saanut monet innostumaan ja kiittelemään. Esimerkiksi nigerialaista vegaani- ja kasvisruokaa myyvä Oby Ikegwuonu kehui päätöstä:

– Tämä on tosi hienoa. Kasvisruokaa saa maustettua niin hyvin, ja kasvisruoka voi olla todella monipuolista kuten oma erikoisuuteni kaalipihvi. Festariolosuhteissa kasvisruoka toimii muutenkin paremmin.

Festivaalin näytteilleasettajista vastaava tuotantopäällikkö Maria Hopponen sanoo, että kasvisruokapäätös on puhuttanut monella tavalla.

– Suurin osa on ottanut päätöksen vastaan positiivisesti ja kiitellyt kehitystä oikeaan suuntaan. Myös ruokamyyjien määrä ja monipuolisuus ovat pysyneet viime vuoden tasolla. Meillä on 50 ruokamyyjää, jotka tarjoilevat katuruokaa maailman eri laidoilta esimerkiksi Tiibetistä, Nicaraguasta ja Gambiasta. Tänä vuonna on lisäksi enemmän kahvilatyyppisiä kojuja erilaisine juomineen ja herkkuineen. Tarjolla on esimerkiksi churroja ja kuplavohveleita.

230 näytteilleasettajaa järjestöistä oppilaitoksiin

Festivaalilla on ruokamyyjien lisäksi noin 180 näytteilleasettajaa, joista 36 on basaarimyyjiä ja 136 järjestöjä. Tämän vuoden uutuus on Kirja- ja kierrätysmaailma, josta löytyy paljon monenlaista kirjallisuutta Rosebud Books -kokonaisuudesta ja laajasti kiertotalouteen liittyviä toimijoita. Uusi kokonaisuus sijaitsee Cirkon tiloissa, ja toisella puolella festarialuetta Kattilahallissa on esillä järjestöjen ja pienempien ständien tuttu Mahdollisuuksien tori.

Festarikentälle kohoaa isompien näytteilleasettajien telttakylä. Kirkon Ulkomaanavun osastolla on esimerkiksi herätteleviä keskusteluita. Euroopan parlamentin Suomen-toimiston ja Euroopan komission Suomen-edustuston yhteisellä näytteilleasettajapisteellä saa tietoa tulevista EU-vaaleista.

Pelastakaa Lapset -osastolla voi kokea lapsiystävällisen tilan, joita perustetaan evakuointikeskuksiin, hätämajoituksiin ja vastaanottokeskuksiin, jotta lapsilla olisi turvallinen paikka leikkiä ja rauhoittua vaikeissakin olosuhteissa. Festivaalijärjestäjä Fingon osastolla voi pohtia navigointitaitojaan epävarmuuksien aallokoissa, napata Maailman Kuvalehden tuoreimman numeron ja koota itselleen tärkeitä kestävän kehityksen tavoitteita ilmentävän makean yllätyksen. Lisäksi paikalla on muun muassa Fida, Suomen Punainen Risti, Kirkko Helsingissä ja Espoossa sekä lukuisia oppilaitoksia, mediaa, kulttuuritoimijoita ja viranomaisia.

Tutustu kaikkiin ständeihin ja ruokakojuihin, ohjelmaan ja alueen karttaan. Maailma kylässä -festivaali 25.–26.5.2024 Helsingin Suvilahdessa teemalla Rohkeus. Vapaa pääsy ja avoin kaikille.

Facebook
X
Instagram
Spotify
Youtube
Tilaa uutiskirje
#MaailmaKylässä #Rohkeus

Maailma kylässä on vuodesta 1995 alkaen järjestetty kestävän kehityksen festivaali, joka käy keskustelua ajankohtaisista globaaleista aiheista ja herättelee ihmisiä toimimaan kestävämmän tulevaisuuden puolesta. Kansainvälinen ilmaistapahtuma järjestetään 25.–26.5.2024 Helsingin Suvilahdessa teemalla Rohkeus. Festivaalin arvot ovat monimuotoisuus, innostavuus, yhdenvertaisuus, vastuullisuus ja yhteisöllisyys. Festivaalille odotetaan noin 50 000 kävijää, 230 näytteilleasettajaa ja 75 ohjelmanumeroa. Kaikkiin ohjelmiin on vapaa pääsy. Fingon järjestämän festivaalin pääyhteistyökumppaneita ovat Euroopan komission Suomen-edustusto, Euroopan parlamentin Suomen-toimisto, Kirkon Ulkomaanapu, Radio Helsinki ja Maailman Kuvalehti.

Festivaalin sivuille

Lisää aiheesta

21.05.2025

Maailma kylässä -festivaali: Maailma on kylässä tänä viikonloppuna

Rauha-teema näkyy ja kuuluu 30 vuotta täyttävällä Maailma kylässä -festivaalilla Helsingin Suvilahdessa. Kaksipäiväisen, koko perheelle suunnatun ilmaistapahtuman ohjelmaan kuuluu kansainvälisiä ja kotimaisia konsertteja, keskusteluja ja puheita, lastenohjelmaa, työpajoja, toimintaa nuorille, taidetta sekä 40 katuruokakeittiötä ja…

14.05.2025

Ensi viikolla juhlitaan 30-vuotiasta Maailma kylässä -festivaalia

Oikeudenmukaisen ja kestävän maailman puolesta jo 30 vuotta kampanjoinut Maailma kylässä -festivaali järjestetään toukokuun 24.–25. Helsingin Suvilahdessa teemalla Rauha. Kaksipäiväisen, koko perheelle suunnatun ilmaistapahtuman ohjelmaan kuuluu kansainvälisiä ja kotimaisia konsertteja, keskusteluja ja puheita, lastenohjelmaa, työpajoja,…

14.05.2025

Maailma kylässä -festivaali: Kolmen kärki Vuoden maailmanparantajaksi julki: ehdolla Paula Pättikangas, Noora Dadu/Sumud ja Laki särmään -kampanjan tekijät

Kärkikolmikko Vuoden 2025 maailmanparantajaksi on nyt julkaistu. Saapuneiden ehdotusten joukosta tuomaristo valitsi kisassa jatkoon Paula Pättikankaan, Noora Dadun ja Sumudin ja Laki särmään -kampanjan tekijät. Voittaja julkaistaan Maailma kylässä -festivaalin musiikkilavalla sunnuntaina 25.5. kello 13.15.…