14.11.2016
Kesällä 2017 Savonlinnan Oopperajuhlilla myös lastenoopperaa
Savonlinnan Oopperajuhlien 2017 lastenooppera on Anna Noran säveltämä Kani Koipeliinin kuperkeikat.
Kirsi Kunnaksen tekstiin perustuvaa ja KLAPS klassista lapsille ry:n tuottamaa satuoopperaa esitetään heinäkuun lopussa Savonlinnasalissa. Teoksen ohjaa Juulia Tapola.
Luvassa on energinen ja värikylläinen kokonaisuus, jossa musiikki, vauhdikas toiminta ja Eija Mizohatan luomat värikkäät lavasteet kannattelevat Kirsi Kunnaksen hykerryttäviä riimejä. Värikylläinen satumusiikki etenee klarinetin ja pianon säestyksellä ja tekstin selkeys on ollut siinä keskeinen lähtökohta.
Tapola vakuuttaa, että yli kolmevuotiaalle yleisölle suunnatusta satuoopperasta nauttivat myös kouluikäiset ja aikuiset – toki ikäkautensa mukaan vähän eri asioihin keskittyen.
”Kani Koipeliinin kuperkeikat on hullunhauska ja ajaton kasvutarina kaikenikäisille. Taikurin hatusta vahingossa väärään satuun päätynyt kani pystyy rohkeudellaan ja kekseliäisyydellään osoittamaan, että pienikin voi olla arvokas, tärkeä ja vahva.”
Oopperan eri hahmoja esittävät kokeneet huippusolistit: Kani Koipeliinia esittää Anu Hostikka, pelottavuuttaan uhoavaa sutta Juha Hostikka, viekasta kettua Jeni Packalén, avuliasta taikuria, joka vahingossa muuttuu kissaksi, Riku Pelo sekä auttavaista tuulta Jouni Bäckström.
Vain parasta lapsille
Tapola muistuttaa, että lapsiyleisöä ei voi aliarvioida eikä sille voi tarjota puolivillaista esitystä. Kaiken pitää olla aitoa, totta ja uskottavaa.
”Isolle osalle yleisöämme klassisella tekniikalla laulettu Kani Koipeliinin kuperkeikat tarjoaa ensimmäisen kohtaamisen oopperan ja sadun taikapiirin kanssa. Esitys etenee energisesti, sillä lasten kanssa ei voi löysäillä. Pieniä suvantopaikkoja hekin toki sallivat, kun tarina hetken hengähtää.”
Oopperajuhlien taiteellinen johtaja Jorma Silvasti pitää tärkeänä, että kaikki ikään katsomatta pääsevät mukaan oopperan taikapiiriin.
”Haluamme jatkossakin tarjota ohjelmaa lapsiyleisöllemme. Se on erityisen tärkeää näinä kulttuuriin ja koulutukseen kohdistuvien leikkausten aikoina”, Silvasti lupaa.
”On fantastista katsoa, miten lapsiyleisö nauttii oopperasta kokonaisvaltaisen spontaanisti, ilman ennakkoluuloja ja turhaa analysointia. Siinä olisi aikuisillakin oppimista. Ja toivottavasti heille jää mukava muisto Savonlinnasta ja oopperasta.”
Satuoopperalla on kolme esitystä Savonlinnasalissa: su 30.7. klo 15 ja 18 sekä ma 31.7. klo 15. Liput maksavat 27 €.
Savonlinnan Oopperajuhlat on kansainvälisesti tunnetuin suomalainen kulttuuritapahtuma ja yksi merkittävimpiä matkailukohteitamme. Savonlinnan Oopperajuhlat on vuosien saatossa kasvanut kuukauden mittaiseksi kansainväliseksi festivaaliksi. Sen kävijämäärä on noin 60 000 vierasta vuodessa, siitä runsaat 10 prosenttia on ulkomaalaisia. Ooppera Savonlinnassa on kokonaisvaltainen elämys, joka muodostuu korkeatasoisista oopperaesityksistä ja konserteista, keskiaikaisen Olavinlinnan ainutlaatuisesta tunnelmasta ja kesäisestä Savonlinnasta luonnonkauniine ympäristöineen. Savonlinnasta on tullut käsite oopperanystävien keskuudessa kautta maailman. Oopperajuhlien rahoituksesta n. 14% tulee Opetusministeriön ja Savonlinnan kaupungin toiminta-avustuksista, lähes 70% pääsylipputuloista ja n. 10% yritysyhteistyösopimuksista. www.oopperajuhlat.fi