07.07.2022

Kemiönsaaren Musiikkijuhlat alkaa maanantaina 11.7.

Kemiönsaaren Musiikkijuhlat on toiminut vuodesta 1999 lähtien alueensa ainoana kamarimusiikkitapahtumana. Musiikkijuhlat tunnetaan korkeatasoisista taiteilijavieraistaan sekä konserteistaan. Musiikkijuhlat aloittaa maanantaina 11.7. Varaslähtökonsertilla Sandön yksityiskartanossa. Viikon ajan kuullaan yhteensä 13 konserttia Kemiössä, Västanfjärdissä, Taalintehtaalla, Söderlångvikissä, Karunassa sekä Salossa. Konserttipaikat ovat kulttuurihistoriallisesti mielenkiintoisia kartanoita ja kirkkoja.

Klassiseen kamarimusiikkiin perustuvalle festivaalille on muodostunut omia perinteitä ja teemoja. Yksi tällainen on orkesterivierailu, joka tänä kesänä on tiistain avajaiskonsertissa Kemiön keskiaikaisessa kivikirkossa. Kesän orkesterivieraana on Mikkelin kaupunginorkesteri, joka on esiintynyt useilla festivaaleilla ja konserttiareenoilla kotimaassa ja ulkomailla mm. Etelä-Koreassa ja Kiinassa. Avajaiskonsertin johtaa kapellimestari Jan Söderblom ja solistina taituroi viulutaiteilija Anna-Liisa Bezrodny, jota kuultiin festivaalillamme edellisen kerran vuonna 2018.

Aiemmilta vuosilta tuttuja taiteilijoita ovat myös sellisti Jan-Erik Gustafsson ja pianisti Folke Gräsbeck. Kahden vuoden tauon jälkeen saamme jälleen mukaan myös ulkolaisia esiintyjiä: ensimmäistä kertaa festivaalillamme vierailevat pianistina maailmaa valloittanut Alfredo Perl, alttoviulisti Roland Glassl ja klarinetisti Norbert Kaiser.

Festivaalillamme vierailee ensimmäistä kertaa myös Ensemble Nylandia, jonka seurassa Västanfjärdin uudessa kirkossa lähdetään mielikuvitusmatkalle Pietari Brahen ja Axel Oxenstiernan yhteiseen kuvitteelliseen illanviettoon. Brahe oli muiden opintojensa ohella opiskellut myös luutunsoittoa ja tämän konsertin ohjelmassa suurin osa on peräisin Brahen muistiin kirjoittamasta luuttusävellysten kokoelmasta. Konsertti on Västanfjärdin uudessa kirkossa perjantaina 15.7. Ensemble Nylandialta kuullaan myös Lainahöyhenissä-konsertti, jossa on luvassa yllättäviä sovituksia perinteisestä barokista musikaalihitteihin. Tämä konsertti pidetään Café Söderlångvikissä.

Jokaisella konserttipaikalla on oma erityinen tunnelmansa. Lauantain Labbnäsin lounaskonsertti alkaa saaristokattauksella, Söderlångvikin tunnelmallisessa kartanossa pääsee konsertin jälkeen opastetulle kierrokselle, Salon taidemuseo Veturitallissa lipun hintaan sisältyy näyttelyt HC BERG sekä Laura Laineen ”Egg, Sugar & Pink Flora”. Sandön kartano huokuu historian havinaa. Kansallisromanttinen Karunan kirkko on tunnettu myös erinomaisesta akustiikastaan. Västanfjärdin Kirkosta kirkkoon -konsertit sekä soihtukulkue pidetään tänä kesänä perjantai-iltana.

Kemiönsaaren Musiikkijuhlat kuuluu myös radiossa. Yle lähettää kanavillaan konsertit Sandöstä ja Karunasta.

Liput ovat myynnissä Lippupisteen myyntikanavilla. Kemiön keskustassa lippuja myy Paperipuoti osoitteessa Engelsbyntie 9. Lounas ja buffet -konserttien varaustiedot löytyvät verkkosivuiltamme.

Tutustu ohjelmaan lähemmin osoitteessa www.kimitomusicfestival.fi/ohjelma

Kemiönsaaren Musiikkijuhlat järjestetään 11.-17.7.2022.

Festivaalin sivuille