08.07.2024

Kemiönsaaren Musiikkijuhlat alkaa 8.7.2024

Kemiönsaaren Musiikkijuhlat pidetään 8.–14.7.2024. Yhteensä 13 konserttia levittäytyy Kemiönsaarelle ja lähialueille kartanoihin, kirkkoihin ja taidemuseoihin. Vuonna 1999 aloittanut festivaali on alueensa ainoa klassisen musiikin festivaali ja sen ohjelmistossa on vanhaa ja uutta kamarimusiikkia. Musiikkijuhlien taiteellisina johtajina toimivat viulistit Katinka Korkeala ja Sonja Korkeala.

Kemiönsaaren Musiikkijuhlat alkaa tuttuun tapaan Sandön kartanossa kahdella konsertilla maanantaina ja tiistaina, joissa kuullaan barokkimusiikkia traverson ja viola da gamban sävelin.

Viime syksyn Paulon kansainvälisen sellokilpailun voittaja, kanadalainen Luka Coetzee, esiintyy Musiikkijuhlilla viikon aikana sekä solistina että kamarimuusikkona. Avajaiskonsertissa hän esittää Vivaldin konserton kahdelle sellolle Tapiola Sinfoniettan soolosellisti Riitta Pesolan kanssa. Molemmat sellotaiteilijat ovat ensimmäistä kertaa mukana Musiikkijuhlilla. Luka Coetzee tulkitsee konsertissa myös Luigi Boccherinin sellokonserton Mikkelin kaupunginorkesterin kanssa. Konsertin johtaa nuori suomalais-amerikkalainen kapellimestari Aku Sorensen. Avajaiskonsertissa esitetään Josef Sukin 150-juhlavuoden kunniaksi hänen kuuluisin teoksensa Serenadi jousille.

Muita tämän kesän uusia taiteilijoita ovat monissa kilpailuissa palkittu espanjalais-filippiiniläinen huilisti Rafael Adobas Bayog ja nuori alttoviulistilahjakkuus Carla Usberti sekä koko Bachin soolopianotuotannon tulkitsijana ansioitunut saksalainen pianisti Markus Bellheim. Yleisö pääsee nauttimaan hänen esittämänään J.S. Bachin Goldberg-muunnelmat Kemiön kirkossa.

Karunan kirkossa kuullaan J. S. Bachin sarja nro 6 soolosellolle Luka Coetzeen esittämänä. Sitä seuraa Mozartin D-duuri-huilukvartetto. Tänä vuonna on suurena sinfonikkona tunnetun Anton Brucknerin 200-juhlavuosi. Karunan konsertti huipentuu hänen kamarimusiikkituotantonsa harvinaisuuteen, upeaan jousikvintettoon.

Söderlångvikin kartanossa meren äärellä tunnelmoidaan tunnettujen säveltäjien miniatyyrien parissa. Ohjelma koostuu kansanlauluista, balladeista ja fantasioista. Perinteikkääseen konserttiin Söderlångvikissä kuuluu myös opastettu kierros museossa.

Myös tšekkiläisen Bedřich Smetanan 200-juhlavuosi on huomioitu ohjelmistossa. Salon taidemuseo Veturitallissa esitetään hurmaava viulu-pianoteos ”Aus der Heimat” (Kotimaastani) ja Västanfjärdin uudessa kirkossa dramaattinen jousikvartetto ”Aus meinem Leben” (Elämästäni).

Kirkosta kirkkoon -konsertit toteutuvat perinteisesti Västanfjärdin upeissa kirkoissa. Soihtukulkue väliajan jälkeen uudesta kirkosta vanhaan kirkkoon kuuluu festivaalin hienoimpiin perinteisiin. Kulkueen johdattelee kansallispukuihin sonnustautunut joukko.

Labbnäsin lounaskonsertti alkaa tuttuun tapaan saaristopöydän herkuilla ja jatkuu konsertilla punaisessa Liiterissä järvimaiseman kimmeltäessä idyllisesti esiintyjien taustalla.

Monen vuoden tauon jälkeen on Taalintehtaan kirkko jälleen mukana konserttipaikkana, missä kuullaan “Enkeli ja paholainen” -konsertti. Tämän mielenkiintoisen barokkiohjelman esittävät cembalisti Anna-Maaria Oramo ja gambisti Jukka Rautasalo.

Grande Finalen avaa Cécile Chaminaden viehättävä Concertino huilulle ja pianolle. Kantaesityksenä kuullaan Rafael Adobas Bayog’n filippiiniläisiin kansanlauluihin perustuva tilausteos huilulle ja sellolle. Robert Schumannin iki-ihanan pianokvinteton jälkeen konsertti huipentuu Johannes Brahmsin jousiseksteton melodiseen kauneuteen.

Liput ovat myynnissä Lippupisteen myyntikanavilla. Lounaskonsertin varaustiedot löytyvät verkkosivuiltamme.

Tutustu ohjelmaan lähemmin osoitteessa www.kimitomusicfestival.fi/ohjelma

Festivaalin sivuille