22.02.2022

Kaustinen Folk Music Festivalin showcase-yhtyeet pääsevät kansainväliseen tarkasteluun

Kaustisen kansanmusiikkijuhlat on valinnut vuoden 2022 showcase-yhtyeet. Ne ovat Lapua-Uusi-Guinea, Bergå Folk Project ja Zäpämmät – kaikki uusia suomalaisia kokoonpanoja, jotka tähtäävät ulkomaisille konserttilavoille ja festivaaleille.

Lapua-Uuden-Guinean tuore esikoisalbumi on jo herättänyt kansainvälistä huomiota. Bergå Folk Project esittää lukuisten maiden perinteistä kansanmusiikkia kahdeksalla kielellä, duo Zäpämmät puolestaan suomeksi laulettua, kantaa ottavaa maailmanmusiikkia.

Vuosi 2022 on festivaalin esiin nostamille kokoonpanoille erityinen sikäli, että heinäkuussa festivaalille saapuu poikkeuksellisen vaikutusvaltainen delegaatio tutustumaan kansanmusiikin nouseviin tähtiin ja koko Kaustis-ilmiöön.

Ryhmään kuuluu tuotantotoimistojen edustajia, keikkamyyjiä ja toimittajia eri maista. He tulevat tutustumaan Kaustisen festivaaliin ja koko lähialueen elävään perinteeseen.

– Delegaatit osallistuvat showcase-yhtyeiden konsertteihin. Ne ovat tänä vuonna kaikki peräkkäin perjantaina 15. heinäkuuta samalla lavalla, ohjelmajohtaja Anne-Mari Hakamäki kertoo.

Showcase-yhtyeiden valinta alkoi Kaustisella vuonna 2013. Silloin valituksi tuli Tuuletar, joka on esiintynyt enemmän ulkomailla kuin Suomessa – viime aikoina muun muassa Australiassa ja Uudessa-Seelannissa. Showcase-asemaan ovat aiemmin päässeet muun muassa J-P Piirainen, 5/5 ja ruotsalainen Jaerv.

Delegaatio on osa festivaalin kansainvälistymisohjelmaa, ja Suomen kulttuurirahasto tukee vierailuohjelman järjestelyjä. Erilaisiin verkostoitumistilaisuuksiin osallistuu myös suomalaista musiikkivientiä edustava Music Finland.

Kaustisen 55. kansanmusiikkijuhlia vietetään vuonna 2022 maanantaista sunnuntaihin 11.–17. heinäkuuta.

kaustinen.net

Festivaalin sivuille

Lisää aiheesta

07.07.2025

pehmoaino ja konkarit Kaustinen Folk Music Festivalin ennakkosuosikkeja

Leppoisa tunnelma on Kaustinen Folk Music Festivalin suuren suosion salaisuus: ei ruuhkia, ei edes pysäköintiongelmia, vaikka jo esiintyjiä saapuu Kaustiselle ensi viikolla lähes 5000. Tämän vuoden ennakkosuosikkeja ovat nuoret tähtiesiintyjät pehmoaino ja emma & matilda…

08.04.2025

Kaustisen kansanmusiikkijuhlilla pääsee ensi kesänä teatteriin keskellä festivaaliviikkoa

Kaustinen Folk Music Festival on tänä vuonna erityisen ylpeä ohjelmatarjonnan harmonisesta kokonaisuudesta. Heinäkuun toisen viikon kruunaavat suomalaisen kansanmusiikin kansainväliset kiintotähdet, kuten Frigg- ja Värttinä-yhtyeet sekä harmonikkataiteilija Kimmo Pohjonen. Kansanmusiikkijuhlien tuoreita kiinnityksiä ovat myös Jukka Poika,…

03.04.2025

Kaustinen Folk Music Festivalin showcase-yhtyeet 2025 valittu

Kaustisen Folk Music Festival on valinnut vuoden 2025 showcaseyhtyeet. Vuoden showcase-esiintyjät ovat etnofuturistinen Dänkki Briha, perinnettä uudistava duo Emilia Lajunen & Eero Grundström sekä energinen kuusihenkinen HUIPPU. Vakiintuneessa showcaseohjelmassa esitellään eteenpäin pyrkiviä, nousevia ja kansainvälistyviä…