12.07.2023

Kaustinen Folk Music Festival: Viljo S. Määttälän perintö kansanmusiikkijuhlille 

Kaustisen kansanmusiikkijuhlien tämän vuoden teema on rauha. Se liittyy vahvasti koko kansanmusiikkijuhlien syntyyn merkittävästi vaikuttaneeseen Viljo S. Määttälään (1923–2016). Perjantain Kulttuurista elinvoimaa -seminaari on nimetty hänen syntymänsä 100-vuotisjuhlaseminaariksi.
Viljon tytär Pirkko Määttälä vieraili alkuviikosta festivaalialueella ja kertoi, että hänen isänsä nosti suvaitsevaisuuden kaiken edellä elämänsä loppuun asti.

–  Viljo oli sodan käynyt ihminen, ollut juoksuhaudoissa ja haavoittunut. Hän oli pasifisti koko loppuelämänsä. Siitä kumpusi hänen voimansa: pitää mennä eteenpäin, ei pidä jäädä juoksuhautoihin vaan pitää uudistua ja myös kehittää itseään, Pirkko Määttälä kertoo.

–  Viljo kanavoi Kaustisen kautta näitä kehittämistarpeitaan. Sota vei häneltä ne vuodet, jolloin olisi voinut mahdollisuuden ansaita opiskelurahoja. Isä antoi aina suvun kaikille uusillekin jäsenille ohjeen: kaikista ei tarvitse pitää, mutta kaikkien kanssa täytyy tulla toimeen.

Areenan katosta tuli Villen pipo

Pirkko Määttälä kuvailee isänsä innostumisen lahjaa suunnattomaksi. Vuonna 1978 hän oli vanhempiensa kanssa Kreikassa kulttuurikierrosmatkalla. Opas esitteli Epidauroksen amfiteatteria, ja Viljo innostui kokeilemaan paikan akustiikkaa niin innokkaasti, että vaimo ja tytär olivat melkein noloina.

–  Viljo oli bussissa ihan liekeissä, tällainen olisi mahtava Kaustisella! Ja nythän meillä on tämä amfiteatteri. Hän sai puhuttua läpi areenan rakentamisen, vaikka se oli melkoisen kallis. Kun areena rakennettiin, siinä ei ollut ensin katetta. Joku irvileuka sitten keksi, että Ville sai pipon. Niin areenasta tuli Villen pipo, Pirkko Määttälä hymyilee.

– Kaustisen juhlien henki oli Villelle tärkeää, ja hänessä nousi vanhemmiten entistä vahvemmiksi kaksi asiaa: suvaitsevaisuus ja tietty kulttuuriradikalismi. Hän ei voinut sietää, että lokeroidaan ihmisiä, kansoja tai sukupuolia. Joskus kapeakatseisemmat ihmiset nikottelivat. Jos isä olisi vielä seuraamassa vaikkapa sukupuolikeskusteluja, hän sanoisi niitä itsestään selviksi asioiksi.

Festivaalin sivuille

Lisää aiheesta

26.03.2026

Kaustisen kansanmusiikkijuhlat ja OP Jokilaaksot solmivat kolmivuotisen yhteistyösopimuksen – maksuton avajaispäivä jatkuu vuosina 2026–2028

Kaustisen kansanmusiikkijuhlat ja OP Jokilaaksot ovat solmineet kolmivuotisen yhteistyösopimuksen, jonka myötä festivaalin maksuton avajaispäivä toteutuu myös vuosina 2026–2028. Yhteistyö tukee festivaalin saavutettavuutta ja mahdollistaa osallistumisen mahdollisimman matalalla kynnyksellä. OP Jokilaaksot on mahdollistanut Kaustisen kansanmusiikkijuhlien maksuttoman…

09.01.2026

Kaustinen Folk Music Festival: Vilma Jää yhdistää popin ja kansanmusiikin ensi kesänä Kaustisella, Vuoden yhtye edustaa romanimusiikkia

Kaustinen Folk Music Festival valmistautuu 59. kansanmusiikkijuhliin näyttävillä kotimaisilla ja ulkomaisilla esiintyjillä. Lauantaina 18. heinäkuuta päälavalla nähdään lauluntekijä, visionääri ja käsityöläinen Vilma Jää. Hänen modernin ilmaisunsa taustalla vaikuttavat karjalaiset juuret sekä merkittävä rooli Kaija Saariahon…