12.07.2025

Kaustinen Folk Music Festival: Tampereen ja Hämeenlinnan seudun pelimannien unelma toteutui Kaustisella

Yli 200 hämäläisen soittajan, laulajan ja tanssijan unelma toteutui, kun he esittivät suuren maakuntakonserttinsa Kaustisen pääareenalla perjantaina. Festivaalin maakuntateema Häme oli tänä vuonna poikkeuksellisen laaja, sillä se kattoi vanhat hämäläisalueet Pirkanmaalla, Etelä-Hämeessä ja Päijät-Hämeessä. Häme-teemaan kuului myös melkoinen joukko artisteja, kuten Viialasta kotoisin oleva Kimmo Pohjonen.

– Kaikki saivat uutta puhtia jatkaa harrastusta. Kevään ja alkukesän aikana syntyi paljon uusia kontakteja. Löysimme Hämeen kansanmusiikkiyhdistyksen alueella uusia yhteyksiä Päijät-Hämeeseen ja Etelä-Hämeeseen, Tampereella olimme järjestämässä Kaustisen etkoja Finlaysonin alueella, sanoo yhdistyksen puheenjohtaja, konsertin juontaja Sirpa Olkinuora.
– Me saamme olla ylpeitä, että meidän perinteemme voi näin hyvin. Musiikki lähtee sydämestä ja tulee sydämeen.

KPO-areenalla nähtyyn suuren pelimanniorkesteriin kuuluivat Kangasalan Balladipelimannit ja Kangasalan Pikkupelimannit mestaripelimanni Leenamaija Raukolan johdolla, Lempäälän Pelimannit, Pirkkalan Pelimannit (PirPeli), Ahjolan Pelimannit ja Vanajaveden Pelimannit.

Konsertin orkesteria johti Hämeen uusi oltermanni Erlend Jantsikene. Maakuntateeman ohjelman kokoaja Veli-Jussi Lietsala oli jopa rakentanut hänelle ja kuorolaisille korokkeet, jotka tuotiin Kaustiselle.
– Jokaisen pelimannin unelma on päästä soittamaan Kaustisen pääareenalle. Nyt se toteutui meillä, Lietsala hymyilee.

Ahjolan Tanhuajat ja ja Hollolan Nuorisoseuran purpuriryhmä yllättivät yleisön täysin saapumalla eri suunnista hirveällä huudolla. Heidän mukanaan areenalle saapuivat myös Riinat ja Rikut. Heidän hurjien hyppyjen katrilli oli esityksen huippuhetkiä! Tanssiosuuksien takaa löytyi mestarikansantanssijoiden koreografioita (Hannu Nipuli, Aimo Hentinen ja Antti Savilampi).

Rahvaanmusiikin kerho järjestää Tampereella klubi-iltoja ympäri vuoden. Kaustisella ”rahvislaiset” olivat koonneet suuren joukon hämäläisiä pelimanneja Soittosaliin Hämäläisiin iltamiin.

Festivaali julkisti lauantaina vuoden 2026 maakuntateeman. Ensi vuonna on Pohjois-Pohjanmaan pelimannien vuoro toteuttaa oma unelmansa areenakonsertista.

Festivaalin sivuille

Lisää aiheesta

17.07.2026

Kaustinen Folk Music Festival: Pelimannit syövät viikon aikana 1800 aamiaista ja 7500 lounasta

Kaustisen kansanmusiikkijuhlilla ruokitaan uskomaton määrä ihmisiä tapahtumaa varten rakennetuissa ravintoloissa ja kahviloissa. Pelkästään festivaaliravintolassa syödään 1800 aamiaista ja 7500 lounasta, jos väkeä saapuu viikon aikana saman verran kuin viime vuonna eli reilut 54 000. Festivaalin…

15.07.2026

Kaustinen Folk Music Festival: Freija voitti 15. Konsta Jylhä -kilpailun

Freija-yhtye on voittanut hetki sitten 15. Konsta Jylhä -kilpailun Kaustisen kansanmusiikkijuhlilla. Tämän vuoden kilpailun teemana olivat balladit, ja osallistumaan pääsivät 2–4-henkiset yhtyeet.  Kymmenen yhtyettä selviytyi maanantain semifinaalista jatkoon voittoa tavoittelemaan. Vuoden 2026 kilpailun voitti lahtelainen…

14.07.2026

Kaustinen Folk Music Festival: Suomi on saanut kolme uutta mestaripelimannia

Suomi on saanut kolme uutta mestaripelimannia maanantai-iltana Kaustisen kansanmusiikkifestivaalin avajaisjuhlassa. He ovat Riina Sakala, kaksirivinen haitari (Seinäjoki), Jaakko Kyrö, viulu (Mäntsälä) ja Alpo Suonvieri, kantele (Alavieska). (Kuvat: Krista Järvelä) Mestaripelimannin arvonimellä on suuri arvo kansanmusiikki-…