23.05.2018

Kaustinen Folk Music Festival: Silja Heikkilä valittu Pro Kaustisen toiminnanjohtajaksi

Pro Kaustinen ry:n toiminnanjohtajaksi on valittu kulttuurituottaja, FM Silja Heikkilä. Heikkilä on aiemmin työskennellyt muun muassa Rauman Pitsiviikon ja Satasoitto-festivaalin tuottajana sekä Satakunnan Nuorisoseurojen Liiton toiminnanjohtajana. Hän on kulttuurituottajatutkinnon lisäksi opiskellut Turun yliopistossa kulttuuriperinnön maisteriohjelmassa ja tehnyt aiheesta väitöskirjaa. Tällä hetkellä hän asuu Rovaniemellä, mutta on muuttamassa Kaustiselle töiden alkaessa.

Alun perin Silja Heikkilä ajatteli opiskella opettajaksi, mutta tie veikin Helsinkiin kulttuurituottajaopintoihin ja sieltä tapahtumatuotannon pariin. Kaustisen kansanmusiikkijuhlilla Heikkilä on ehtinyt olla parina kesänä töissä: 1990-luvulla tarjoilijana ja 2000-luvulla stage managerina.

– Tapahtumatuotannossa kohtaavat monet erilaiset osatekijät: soittajat, tekninen henkilökunta, rahoittajat, poliittiset päättäjät ja niin edelleen. Hyvin erilaisten tarpeiden parissa työskenteleminen on luovuutta ylläpitävää ja mielestäni hyvin antoisaa työtä. Pitää ymmärtää erilaisia tarpeita ja niiden parissa luoviminen rikastuttaa elämää. Ja koko ajan oppii uutta!

Heikkilä aloittaa pestissään kesäkuun aikana. Tämän vuoden festivaalin vetovastuu on vt. toiminnanjohtaja Minna Huuskosella, joka jatkaa tehtävässään heinäkuun loppuun saakka.

Toiminnanjohtajan tehtävää haki kaikkiaan 12 henkilöä.

– Hakijoilla oli monipuolista ja monenlaista osaamista. Silja vakuutti meidät laajalla ja monipuolisella kokemuksellaan ja halullaan sitoutua Kaustiseen, juhliin ja niiden kehittämiseen, toteaa Pro Kaustinen ry:n hallituksen puheenjohtaja Sirpa Lahti.

51. Kaustisen kansanmusiikkijuhlat järjestetään 9.-15.7.2018.

kaustinen.net

facebook.com/kaustinenfmf

instagram.com/kaustinenfmf

youtube.com/kaustinenfmf

twitter.com/kaustinenfmf