08.05.2024

Kaustinen Folk Music Festival: Lasten Kaustinen uudistuu tänä kesänä, tauotonta ohjelmaa joka päivä

Kansanmusiikkijuhlien Lasten Kaustinen saa perinteiseen tapaan ohjelmateltan ja puuhateltan keskelle festivaalialuetta pääareenan kainaloon. Tänä vuonna lastenkulttuurin ääni vahvistuu, kun ohjelmasta ryhtyy vastaamaan Kokkolan, Kaustisen ja viiden muun kunnan yhteinen Lastenkulttuurikeskus Lykky.

– Lastenohjelma on ollut jo kauan Kaustisen vahvuus. Monet festivaalivieraat tulevat mielellään koko perheen kanssa, koska täällä on helppoa ja turvallista viettää aikaa. Jopa teinit viihtyvät niin hyvin, että lähtevät toisellakin kertaa mukaan, ohjelmajohtaja Anne-Mari Hakamäki kertoo.

– Lastenteltalla musisoidaan ja tanssitaan joka päivä. Muskareissa ja työpajoissa yleisö pääsee soittamaan ja laulamaan. Esiintymässä on perheyhtyeitä, lapsiryhmiä sekä tulossa on vieraita muun muassa Kiinasta, Ranskasta ja Espanjasta.

Ohjelmaa on koko festivaaliviikon ajan vauvoille, leikki- ja kouluikäisille. Jokaisen päivän viimeiselle tunnille voi kuka tahansa ilmoittautua esiintymään. Vapaan lavan lopuksi kuullaan iltatarina.

Lastenteltan esiintyjinä nähdään muun muassa Loiskis, Tallari, Soiva Siili, Orffit, Tuija Rantalainen & vahtikoira Veikko ja Hiiri Hätähoutu. Yksi erikoisimpia esityksiä on Sunuy Xale -yhtyeen keikka perjantaina 12. heinäkuuta. Silloin leikitään, lauletaan, tanssitaan ja opitaan wolofia – kieltä, jota puhutaan Länsi-Afrikassa Senegalin, Gambian ja Mauritanian alueilla.

Yleisö pääsee seuraamaan Lasten Kaustisen vaikuttavia huippuhetkiä myös KPO-areenalla, minne mahtuu satojen lasten ja nuorten kokoonpanoja. Festivaalin päälavalla on tiistaina kaksi erilaista Mukulamatineaa: eri-ikäisten kaustislaisten Ottosten vieraaksi saapuu joensuulaisen Motoran tanssijoita, ja Näppäreiden konsertissa nähdään suuri joukko nuoria soittajia ympäri Suomea.

Keskiviikkona vuorossa on kansanmusiikin perusopetuksen suurkonsertti Kamupesu ja perjantaina konsertti nimeltä Suomen musiikkilukiot goes folk.

Haastava mutta palkitseva yleisö

Lastenkulttuurikeskus Lykyn koordinaattori-taidekasvattaja Eija Kaarela kannustaa myös aikuisia kurkkaamaan Lasten Kaustisen puolelle; taiteellinen sisältö saattaa todella yllättää.

– Lapsille tehty ohjelma on hyvin merkityksellistä ja huolellisesti tehtyä, sillä yleisönä lapset voivat olla haastavampia kuin aikuiset. Mutta myös palkitsevia: onnistuneen setin palaute tulee välittömästi!

Puuhateltan aamu- ja iltapäivät Lastenkulttuurikeskus Lykyn väki jakaa yhteistyössä Kaustisen Marttojen kanssa. Jos ohjelmateltassa ei ole juuri sillä hetkellä käynnissä esitystä, kun satut tulemaan paikalle, siellä tapaa aina Tradilinnut. Se on muusikoiden ja ammattikasvattajien ryhmä, joka pitää Lastenteltassa tunnelmaa yllä koko päivän aamusta alkaen.

Ei haittaa vaikka sataisi

Lastenkulttuurikeskus Lykky syntyi Keski-Pohjanmaan alueelle alun perin  Kansanmusiikki-instituutin hankkeena. Nykyään mukana on seitsemän kuntaa: Kaustisen lisäksi Veteli, Toholampi, Lestijärvi, Perho, Halsua, Kokkolan kaupungin varhaiskasvatus sekä Kokkolan maaseutualueet Kälviä, Ullava ja Lohtaja. Lykky järjestää ympäri vuoden tapahtumia ja kulttuurisisältöjä kouluille ja päiväkodeille.

Lykyn koordinaattori-taidekasvattaja Eija Kaarlela on osallistunut festivaaleille lastenkulttuurin tekijänä, pelimanniyhtyeen viulistina sekä oman perheen kanssa, kun lapset ovat olleet pieniä.

– Parhaita tähtihetkiä syntyy, kun tulee seikkailumielellä kuuntelemaan erilaisia konsertteja. Saattaa tehdä mielettömiä löytöjä, jotka jäävät omille seuranta- ja fanituslistoille. Tämä koskee niin aikuisten kuin lasten festivaaliviikkoa. Kannattaa tulla mahdollisemman moneksi päiväksi, Eija Kaarlela innostaa.

– Kesän onnellisimmat päivät on niin hyvä slogan, se on todella totta. Ei haittaa edes se, vaikka sataisi vettä, koska tunnelma on niin ainutlaatuinen.

Kaustinen Folk Music Festival 8.-14.7.2024
Kaustinen Folk Music Festival 2024 – Kaustinen Folk Music Festival

facebook.com/kaustinenfmf
instagram.com/kaustinenfmf
youtube.com/kaustinenfmf
#kesänonnellisimmatpäivät #kaustinenfmf

Festivaalin sivuille

Lisää aiheesta

08.07.2025

Kaustinen Folk Music Festival: Neljä uutta mestaripelimannia Suomeen

Linnéa Holmberg, Liisa Kupiainen, Eero Myllymäki ja Rauno Nieminen ovat saaneet mestaripelimannin arvonimen Kaustisen kansanmusiikkifestivaalin avajaisjuhlassa maanantai-iltana. Mestarinimityksillä on suuri arvo kansanmusiikki- ja kansantanssikentällä. Mestareita on valittu nyt yhteensä 169 – ensimmäiset vuonna 1970, jolloin…

07.07.2025

pehmoaino ja konkarit Kaustinen Folk Music Festivalin ennakkosuosikkeja

Leppoisa tunnelma on Kaustinen Folk Music Festivalin suuren suosion salaisuus: ei ruuhkia, ei edes pysäköintiongelmia, vaikka jo esiintyjiä saapuu Kaustiselle ensi viikolla lähes 5000. Tämän vuoden ennakkosuosikkeja ovat nuoret tähtiesiintyjät pehmoaino ja emma & matilda…

08.04.2025

Kaustisen kansanmusiikkijuhlilla pääsee ensi kesänä teatteriin keskellä festivaaliviikkoa

Kaustinen Folk Music Festival on tänä vuonna erityisen ylpeä ohjelmatarjonnan harmonisesta kokonaisuudesta. Heinäkuun toisen viikon kruunaavat suomalaisen kansanmusiikin kansainväliset kiintotähdet, kuten Frigg- ja Värttinä-yhtyeet sekä harmonikkataiteilija Kimmo Pohjonen. Kansanmusiikkijuhlien tuoreita kiinnityksiä ovat myös Jukka Poika,…