11.07.2024

Kaustinen Folk Music Festival: Kaustisesta on tullut kulttuuriperinnön keskusteluareena

Kaustisen festivaaliviikosta on tullut viime vuosina aineettoman kulttuuriperinnön ”Suomi-areena”, ruohonjuuritason kohtauspaikka kansanmusiikin harrastajille ja ammattilaisille mutta myös ulkomaisille tutkijoille ja opiskelijoille.

Ohjelmajohtaja Anne-Mari Hakamäki kertoo, että festivaalin takaa löytyy merkittäviä kohtaamisia alan kotimaisissa ja kansainvälisissä huippuseminaareissa.

– Kiinnostus eri puolilta maailmaa on lisääntynyt sen jälkeen, kun kaustislainen viulunsoitto pääsi vuosien prosessin jälkeen Unescon aineettoman kulttuuriperinnön luetteloon joulukuussa 2021.

Festivaali saa tällä viikolla vieraakseen tutkijoita ja opiskelijoita muun muassa Ruotsista, Ranskasta, Taiwanista ja Virosta. Tiistain ja keskiviikon kotimaisissa seminaareissa pohdittiin kansanmusiikin tulevaisuutta ja Unescon mahdollistamaa alueellista vetovoimaa.

Perjantaina kello 17 alkaen Kansantaiteenkeskuksen Museosalin hybridiseminaarissa keskustellaan tutkimuksen roolista aineettoman kulttuuriperinnön suojelussa.

Showcase-yhtyeet koolla

Kaustisella vierailee nyt myös kansainvälinen delegaatio seuraamassa, millaisia nousevia kykyjä Suomesta löytyy tänä vuonna. He tarkastelevat erityisesti festivaalin valitsemia showcase-yhtyeitä, jotka ovat tänä vuonna HOSTIKKA, Luomuduo ja Ilkka Heinonen.

Delegaatio seurasi keskiviikkona jo aamupäivällä, miten yhtyeet pitivät englanniksi yhden minuutin pituisen esittelypuheen itsestään sekä soittivat yhden kappaleen. Keskiviikkoiltana heillä on peräkkäiset keikat Kallioklubilla: kello 20.15 Luomuduo, kello 21.45 Ilkka Heinonen ja kello 23.15 HOSTIKKA.

Muita seminaarin osanottajia ja panelisteja ovat erikoisasiantuntija Leena Marsio Museovirastosta, yhteiskuntasuhdevastaava Annika Lyytikäinen KULTA ry:stä, Kansanmusiikki-instituutin johtaja Matti Hakamäki sekä Markku Wilenius, Turun yliopiston tulevaisuuden tutkimuksen professori ja UNESCOn transformatiivisen oppimisen ja planetaarisen tulevaisuuden professori.

Seminaareihin on vapaa pääsy:
https://kaustinen.net/seminaarit-2024/

Kansanmusiikin voima lumoaa

Lauantain huippuseminaari Kaustinen ICH Seminar 2024 liittyy maailmanlaajuiseen tavoitteeseen saada kulttuuri osaksi YK:n kestävän kehityksen tavoitteita. Ohjelmajohtaja Anne-Mari Hakamäki näkee kansainväliset seminaarit merkittävänä osana festivaaliviikon tapahtumia.

– Meidän festivaalimme tekee aina suuren vaikutuksen ulkomaisiin vieraisiin. Yhteisölähtöisyys on keskiössä: meillä ei erotella harrastajia ja ammattilaisia vaan kaikki esiintyvät ja toimivat yhdessä.

Seminaarissa kuullaan tietysti myös musiikkia: Kansantaiteenkeskuksen suuressa Kaustinen-salissa ovat haitarivirtuoosi Antti Paalanen ystävineen Bretagnesta ja nuoret Kaustisen Näppärit soittamassa.

Lauantaina kello 11 alkavassa seminaarissa puhuvat oman maansa johtava aineettoman kulttuuriperinnön vaikuttaja Martin Sundin Ruotsista sekä kestävän kehityksen asiantuntija John Crowley Irlannista.

Kaustinen Folk Music Festival 2024 – Kaustinen Folk Music Festival

Festivaalin sivuille

Lisää aiheesta

10.07.2025

Kaustinen Folk Music Festival: Kuuden maan 550 nuorta soittajaa esittää yhteistä musiikkia

Folkskandia-tapahtuma kokoaa yli 550 nuorta soittamaan yhdessä festivaaliviikolla Kaustisella. Kaustislaisten lasten ja nuorten Näppäripelimannit ovat saaneet vieraita Norjasta, Ruotsista, Tanskasta, Virosta ja Shetlannista. Heillä on tapana vaihtaa toistensa maiden musiikkia ja harjoitella yhteiset sovitukset, kunnes…

09.07.2025

Kaustinen Folk Music Festival: Erkki Virkkala ja Iikka Huntus voittivat Konsta Jylhä -kilpailun

Konsta Jylhän sävellyksiä ei ole kuultu Konsta Jylhä -kilpailussa ja tuskin missään muuallakaan koskaan niin monella eri soittimella, genrellä ja kokoonpanolla kuin tänä vuonna Kaustisen kansanmusiikkijuhlien festivaaliviikon aluksi järjestetyssä mittelössä. Osanottajat toivat tuomariston eteen yllättäviä…

08.07.2025

Kaustinen Folk Music Festival: Neljä uutta mestaripelimannia Suomeen

Linnéa Holmberg, Liisa Kupiainen, Eero Myllymäki ja Rauno Nieminen ovat saaneet mestaripelimannin arvonimen Kaustisen kansanmusiikkifestivaalin avajaisjuhlassa maanantai-iltana. Mestarinimityksillä on suuri arvo kansanmusiikki- ja kansantanssikentällä. Mestareita on valittu nyt yhteensä 169 – ensimmäiset vuonna 1970, jolloin…