11.07.2024

Kaustinen Folk Music Festival: Kaustisella rakastuneet saivat festarihäät

Kansanmusiikkijuhlilla on menty tällä viikolla jopa naimisiin Kaustisen kirkossa festivaalin hengessä. Päälavalla KPO-areenalla nähdään torstaina ja perjantaina Club for Five, Ánnámáret, Antti Paalanen, Miljoonasade ja Piirpauke.

Pro Kaustinen ry:n toiminnanjohtaja Valtteri Valo on seurannut tyytyväisenä alkuviikon tunnelmia ja soittanut itsekin viulua muutamalla lavalla.
­
– Pelimanneja on täällä tällä viikolla yli 5000 eli enemmän kuin Kaustisen kunnassa asukkaita, lisäksi tulee vielä yleisö. Ihmeellisellä tavalla majoitus aina jotenkin järjestyy kaikille. Telttapaikkoja saa yhä viereiseltä leirintäalueelta, Valtteri Valo kertoo.

Esiintyjiä on tänä vuonna saapunut Keski-Pohjanmaalle jokaisesta maanosasta. Ryhmiä on liki 700, keikkoja ja konsertteja yli 1500.

­– Poikkeuksellisen suuri soittajien ja tanssijoiden määrä selittyy osin sillä, että tämän vuoden maakuntateema on Etelä-Pohjanmaa – sieltä on huomattavasti lyhyempi matka kuin vaikka Pohjois-Karjalasta tai Lapista, sieltäkin on kyllä väkeä tullut.

Festivaali mullisti elämän

Heikki ja Josefiina Mustosen rakkaus on roihahtanut viisi vuotta sitten Kaustisen kansanmusiikkijuhlilla. Humppilassa asuva pariskunta tuli nyt ensin maanantaina festareille, ja tiistaina he menivät naimisiin Kaustisen kirkossa.

Heikki on ollut Kaustisella lapsipelimannina, kun perhe asui hetken aikaa Vetelissä. Josefiina vain päätti kavereidensa kanssa, että Kaustiselle on päästävä pelimannina.

– Perustimme Idula-yhtyeen, joka keikkailee täällä tänäkin vuonna, Josefiina sanoo.

Mustoset saivat todella ikimuistoiset häät. Kirkossa lauloi Kaustisen Hääkuoro ja soittamassa oli Kaustisen pelimanneja joukossa myös mestaripelimanni Mauno Järvelä.

Mitä häiden jälkeen tapahtui? No tietysti takaisin festareille, missä Josefiinalla oli keikka Idulan kanssa heti seuraavana päivänä.

Yökatrilli huumaa tänä iltana

Torstai-iltana KPO-areenan valloittaa Club for Five, yksi Suomen tunnetuimmista a cappella -yhtyeistä. Päivän päätteeksi areenalla koetaan legendaarinen Yökatrilli, yhteisötanssi jonka aikana yleisöä ohjeistavat ja tahdittavat Petri Kauppinen & JPP-yhtye. Tanssijoita on yleensä niin paljon, etteivät kaikki edes mahdu Villen pipoksikin kutsutun areenan katon alle, vaan osa tanssii Pelimannitalon mäen nurmikoilla.

Torstain alkuillassa Ánnámáret tuo Kaustiselle saamelaista joikua jouhikon, elektronisen musiikin ja videotaiteen kera. Haitarivirtuoosi Antti Paalanen löytyy tänään Kiharakolmio-yhtyeen keikalta alavutelais-amerikkalaisista tunnelmista ja perjantaina suuresta hanuriparaatista eteläpohjalaisten ja ranskalaisten kaksirivisten soittajien kanssa.

Perjantai-iltana areenalla nähdään hartaasti odotettuja yhtyeitä, kuten Heikki Salon luotsaama Miljoonasade ja Piirpauke, joka nousee Sakari Kukon johdolla lavalle ensimmäisen kerran torstai-iltana Kallioklubilla.

Kaustinen Folk Music Festival järjestetään 8.-14.7.2024.

Kaustinen Folk Music Festival 2024 – Kaustinen Folk Music Festival

Festivaalin sivuille

Lisää aiheesta

15.07.2024

Kansainvälinen Kaustinen Folk Music Festival jälleen komeisiin lukemiin

Heinäkuinen viikko kansanmusiikin pyörteissä oli menestys ja enemmänkin. Vuoden festivaaliksikin valitun Kaustinen Folk Music Festivalin kokonaiskäyntimäärä oli kaikkiaan sen toiseksi paras, vain 50-vuotisjuhlavuoden tapahtuma vie voiton. Kokonaiskäyntimäärä oli 51 512. Tapahtumaan myytiin kaikkiaan 18 473 lippua…

10.07.2024

Kaustinen Folk Music Festival: Kanteletaiteilija Jenni Venäläinen on voittanut Konsta Jylhä -kilpailun

Kanteletaiteilija Jenni Venäläinen on voittanut hetki sitten Konsta Jylhä -kilpailun Kaustisen kansanmusiikkijuhlilla. Valtakunnallisen kilpailun teemana oli improvisaatio, ja se oli suunnattu akustisella soittimella esiintyville sooloesiintyjille. Kuudella finalistilla tiistaina oli vartti aikaa vakuuttaa tuomaristo vapaalla improvisaatiolla…

09.07.2024

Kaustinen Folk Music Festival: Suomi on saanut neljä uutta mestaripelimannia

Suomi on saanut neljä uutta mestaripelimannia Kaustisen kansanmusiikkifestivaalin avajaisjuhlassa maanantai-iltana. Unto Kukka, mandoliini (Ii), Liisa Matveinen, kansanlaulu (Ilomantsi), Jari Paavola, haitari (Kokemäki) ja Jarmo Varila, viulu (Kaustinen) ovat saaneet mestaripelimannin arvonimen. Mestarinimityksillä on suuri arvo…