02.02.2021

Kaustinen Folk Music Festival esittelee ensi kesän vahvoja nimiä: Mari Boine, Frigg, Behm, Mariska, Samuli Putro…

Kaustinen Folk Music Festivalin historia on jatkunut katkeamattomana. Pohjoismaiden suurin kansanmusiikkifestivaali järjestetään ensi heinäkuun toisella viikolla jo 54. kerran.

Maailman tunnetuin saamelaisartisti, norjalainen Mari Boine nähdään Kaustisen pääareenalla perjantaina 16. heinäkuuta. Hän on yhdistänyt saamelaismusiikkiin jazzia, poppia ja rockia jo 1980-luvulta alkaen. Vihaisesta nuoresta naisesta on kasvanut kansainvälinen tähti. Viimeksi hän on levyttänyt englanniksi saamenkielisten vuosien jälkeen.

Kaustisen kestosuosikki Frigg on tunnettu maailmalla paitsi kansanmusiikin tyylien yhdistäjänä myös yleisöä villitsevästä lavaenergiastaan jo 20 vuoden ajan. Nyt yhtyeen tavoitteena on soittaa perjantaina juhlakonsertti alkuperäisessä norjalais-suomalaisessa kokoonpanossaan.

Myös iloinen virolainen MandoTrio ja nuori ruotsalainen Spöket i Köket ovat herättäneet huomiota energisyydellään. Helsinki-Cotonou Ensemble vieraili Kaustisella vuonna 2013, jolloin keikan nähneet muistavat varmasti suomalais-beniniläisen yhtyeen meiningin. Suomalaisista Piirainen Blom Companyn kohtaamisesta on luvassa erityistä lämpöä ja voimaa.

– Musiikki yhdistyy liikkeeseen, tanssiin ja energiaan kaikissa näissä yhtyeissä niin vahvasti, että tuttu iskulause Tunne musiikki on tänä vuonna totisesti totta, ohjelmajohtaja Anne-Mari Hakamäki hymyilee.

– Tunne on mukana vahvasti myös festivaalin järjestelyissä. Meillä on intoa on ehkä enemmän kuin koskaan, niin järjestäjillä kuin esiintyjillä. Yhteinen arvopohjamme on vahvistunut, kun olemme nähneet, miten paljon tarvitsemme festivaaliviikon yhdessäoloa jaksamiseen koko vuoden ajalle.

Kaustisen oma houseband on haastanut jo vuosien ajan solistikseen tunnettuja suomalaisia muusikoita. Tänä vuonna haasteen on ottanut vastaan Mariska. Muita kotimaisia suosikkeja ovat Behm ja Samuli Putro. Tuttua ja varmaa viihtymistä on luvassa Rehupiiklesin muodossa. Koko perheen ohjelmassa ovat muun muassa Kangasalan Pikkupelimannit, Mimmit ja Siina & Taikaradio.

Maakuntateemana Kymenlaakso

Kesällä Kaustisella soitetaan, lauletaan ja tanssitaan erityisesti polskan tahdissa. Festivaalin teemana on tänä vuonna ”polska”, jota tanssitaan piirissä, ketjussa tai pareittain. Se on vanhimpia kansantanssin muotoja Pohjoismaissa.

Maakuntateemojen sarjassa vuorossa on Kymenlaakso. Luvassa on runsaasti erilaisia konsertteja ja työpajoja kymenlaaksolaisen musiikin parissa.

Kolmas teema tänä vuonna on Kansanmusiikin ja Kansantanssin Edistämiskeskuksen nimeämä ”pohjoisilla poluilla”. Aihepiiri näkyy festivaaleilla paitsi pohjoismaisen esiintyjäkaartin laajuudessa myös pääseminaarissa, jossa visioidaan pohjoismaisen yhteistyön vahvistamista.

Pelimannihaku käynnissä

Kevään aikana on tulossa uusia ohjelmanjulkistuksia sitä mukaa, kun valmistelut etenevät. Pelimanni-ilmoittautuminen on käynnissä maaliskuun loppuun asti.

Kaustinen Folk Music Festival järjestetään 12.-18.7.2021.