04.04.2019

Kati Outinen yhdistää uutta ja vanhaa – Kajaanin Runoviikko jatkaa monipuolisella ohjelmistolla

Kajaanin Runoviikon ensi kesän ohjelma julkistetaan tänään, samalla tapahtuman liput tulevat myyntiin. Ohjelman on rakentanut Runoviikon uusi taiteellinen johtaja Kati Outinen. Hän on säilyttänyt tapahtuman perusrakenteen samanlaisena, ja ohjelma on vähintään yhtä monipuolinen kuin aiemmin. Runoviikon idea on yhdistää avantgardea ja perinnettä, nuorta ja vanhaa, luoda kohtaamisia ja synnyttää uutta.

– Antautukaa, vaikuttukaa, keskustelkaa, ihastukaa, olkaa eri mieltä, olkaa samaa mieltä, liikuttukaa Runoviikon taideteosten äärellä. Siitä saattaa alkaa muutos, Outinen kehottaa ohjelman esipuheessa.

Kajaanin Runoviikon kesän 2019 Suven runoilija on Eeva Kilpi (s. 1928). Hänen säkeensä kaiverretaan perinteiseen Runokiveen Kaukametsän kulttuurikeskuksen pihalle. Runokivistä on muodostunut jo pieni polku, jossa on säkeitä vuosien varrelta.

Esitystaiteellinen ohjelmisto rakentuu jälleen korkealaatuisesta mutta pienimuotoisesta teatterista sekä kiinnostavasta musiikista. Runoviikolla musiikillinen huomio painottuu sanataiteeseen, sanoittajiin ja runoilijoihin, joiden tuotantoa on sävelletty lauluiksi.

Runoviikon avajaiset ovat keskiviikkona 3.7. klo 14 Avajaisissa perinteisen Kajaani-puheen pitää kirjoittaja ja näyttelijä Kaarina Hazard. Taiteellinen johtaja Kati Outinen esittää Suven runoilija Eeva Kilven runoja. Yleisradion runopalkinto Tanssiva karhu täyttää

25 vuotta. Juhlavuosi huipentuu Kajaanissa, kun runopalkinto jaetaan Runoviikon avajaisissa.

Kauden teatteritapauksista Runoviikolla nähdään muun muassa Heidi Junkkalan kirjoittama ja Katja Küttnerin esittämä ”Homoäiti”. Esityksestä kerrotaan, että se on tehty ja omistettu niille, jotka eivät yleensä pääse teatteriin, koska jalassa, kädessä, tississä, parrassa roikkuu yksi tai useampi tahmeakätinen lapsi. Toinen Helsingissä loppuunmyyty esitys, joka nähdään Kajaanissa, on Kati Outisen oma esitys ”Minä maalaan teidät kaikki”. Se kertoo taidemaalari Helene Schjerfbeckistä. Näyttämöllä on Helene uransa eri vaiheissa, omakuvien äärellä ja Ihailija, joka pohtii suhdettaan Helenen taiteeseen sekä hänen perintöään jälkipolville.

Kajaanin Runoviikko järjestetään tänä kesänä 3.- 7.7.2019. Taiteellisena johtajana on aloittanut Kati Outinen. Kyseessä on 43. Runoviikko.

www.runoviikko.fi

Lipunmyynti: www.lippu.fi