20.03.2025
Kangasniemen Musiikkiviikkojen ohjelma julkistettu – uutena taiteellisena johtajana kesän 2025 jälkeen aloittaa Johanna Rusanen-Kartano
Johanna Rusanen-Kartano on nimitetty Kangasniemen Musiikkiviikkojen taiteelliseksi johtajaksi kesän 2025 jälkeen. Tämänvuotisen festivaalin suunnittelevat vielä Mikko Franck ja Rilla Kyykkä.
Festivaalin tunnuslause on jo muutaman vuoden ajan ollut Avaimet musiikkiin! Se juontaa tietenkin tutuksi tulleesta logostamme, joka kuvaa kahta toisiaan vasten nojaavaa nuottiavainta. Tuon tunnuksen äärelle kokoonnumme taas nauttimaan monipuolisista musiikkielämyksistä Kangasniemen upeissa puitteissa Puulan rannalla.
Kotikirkon suojissa, sunnuntaisessa avajaiskonsertissa kuulemme kahta osaamisensa yhdistänyttä, nuorista laulajista koostuvaa lauluyhtyettä: inTones ja SEIM Ensemble. Kirkkoon saadaan iloksemme konsertoimaan myös huikean taitava laulaja-muusikko Diandra!
Kesän 2024 Kangasniemen laulukilpailussa palkitut Marjaana Ritanen ja Anna Ginström palaavat Kangasniemi-salin lavalle esittämään lempilaulujaan ja -aarioitaan.
Viime kesän konserttivierailu Ollinahon tilalla sai suuren suosion ja navetan vintti olikin täynnä viimeistä sijaa myöten. Palaamme siis samaan paikkaan Koittilan kauniiseen kylään ja tällä kertaa laulusolistina on Reetta Haavisto, Suomen sopraanotaivaan uusi komeetta. Niin laulukilpailussa palkittujen kuin Reetankin pianistipartnerina on kangasniemeläisillekin jo niin tuttu pianotaiteilija-pedagogi, Tuula Hällström.
Myös kirkossa tapahtuvat Iltamusiikki -nimiset pienet musisointihetket ovat löytäneet uskollisen yleisönsä. Nämä konsertit ovat, ooppera- ja laulukurssien päätöskonsertin ohella, erittäin tärkeitä esiintymistilaisuuksia kurssiemme opiskelijoille.
Kesän viimeisen esityksen keskiössä ovat lapset ja perheet, kun Kansis-keskuksen valtaa Miniooppera Carmen. Sen on jälleen oivaltavaan ja lämpimään tyyliinsä Suomen kansallisoopperalle dramatisoinut ja ohjannut Juhani Koivisto.
Aamuvirkut voivat päivittäin nauttia aamunavauksista Rantatorilla.
Suomen ihana ja valoisa suvi koostuu monenlaisista säistä ja tunnelmista, monista erilaisista musiikkijuhlista ja -tapahtumista. Hyvä niin, koska kyllähän onnistuneeseen kesänviettoon liittyy oleellisesti tasokas ja hyvin esitetty musiikki.
Festivaalin sivuille