06.07.2023

Kangasniemen Musiikkiviikkojen erityisenä teemana vuonna 2023 ovat lapset ja nuoret

Musiikkiviikkojen avajaiskonsertissa 16.7. Kangasniemen kirkossa esiintyy Tapiolan kuoro Pasi Hyökin johdolla.

60-vuotisjuhliaan viettävä legendaarinen Tapiolan kuoro koostuu nuorista, valovoimaisista musiikin moniosaajista.

Tapiolan kuoro on espoolainen, kansainvälisesti tunnettu ja palkittu lapsi- ja nuorisokuoro. Kuoro perustettiin vuonna 1963, ja se on kasvanut tavallisesta suomalaisesta koulukuorosta yhdeksi kansainvälisen kuoromaailman tunnetuimmista instrumenteista. Tapiolan kuorossa laulaa noin 70 8–19-vuotiasta nuorta muusikkoa, joista jokainen soittaa vähintään yhtä instrumenttia laulamisen lisäksi. Kuorolle on ominaista luonnollinen äänenkäyttö sekä laulun, soiton ja liikkeen monipuolinen yhdistäminen. Vuodesta 2008 alkaen kuoron taiteellisena johtajana on toiminut Pasi Hyökki, jonka oma musiikkiura on alkanut aikoinaan Tapiolan kuoron riveistä. Kuoroa ovat aiemmin johtaneet Erkki Pohjola (1963–1994) ja Kari Ala-Pöllänen (1994–2008).

Pasi Hyökki ( s. 1970) ) on musiikin maisteri, kuoronjohtaja ja sopranista. Hyökki on toiminut Tapiolan kuoron taiteellisena johtajana vuodesta 2008. Tapiolan kuoron ohella hän toimii Ylioppilaskunnan Laulajien (YL) taiteellisena johtajana ja perustamansa kamarikuoro EMO Ensemblen päävierailijana. EMO Ensemblen, lauluyhtye Tallan sekä Cantabile-kuoron kanssa Hyökki on voittanut useita kansainvälisiä kuoro- ja yhtyelaulukilpailuja. Niissä hänet on toistuvasti palkittu parhaana kuoronjohtajana. Hyökki levyttää aktiivisesti kaikkien kuorojensa kanssa toimien itse myös editoivana tuottajana. Hyökille myönnettiin Klemetti-palkinto vuonna 2014.

Kangasniemen Musiikkiviikot  järjestetään 16.-22.7.2023.

Kesän tapahtumat | Kangasniemen Musiikkiviikot | Kangasniemi

Festivaalin sivuille

Lisää aiheesta

08.12.2023

Kangasniemen Musiikkiviikot: Kangasniemen Musiikinystävät ry:lle uusi puheenjohtaja

Vuoden 2014 alusta alkaen Kangasniemen Musiikinystävät ry:n uusi puheenjohtaja on Anna Kelo.  Yhdistyksen pääasiallinen tehtävä on järjestää yhteistyökumppaneiden kanssa Kangasniemen Musiikkiviikkoja, tulevana vuonna jo 42. kerran 12.-21.7.2024. Festivaalin aloittaa Kangasniemen laulukilpailu 12.-13.7.24.  Muu ohjelma julkistetaan…