23.10.2013

Kajaanin Runoviikon Suven runoilija on Aulikki Oksanen

Kajaanin runoviikko julkistaa ensi kesän Suven runoilijan Helsingin Kirjamessuilla. Vuoden 2014 Suven runoilija on ensi vuonna 70-vuotisjuhliaan viettävä Aulikki Oksanen. Hän on tavattavissa Runoviikon osastolla (6k142) lauantaina ja sunnuntaina (26. ja 27.10.) kello 10-12 ja valmistautunut lukemaan runojaan yleisön toiveesta.

Oksasen esikoisteos Hevosen kuolema ilmestyi vuonna 1966, ja voitti samana vuona J. H. Erkon esikoiskirjapalkinnon. Oksanen tunnetaan erityisesti laulurunoistaan, joista rakastetuin lienee Kaj Chydeniuksen säveltämä Sinua, sinua rakastan. Häneltä on ilmestynyt myös monipuolinen ja visuaalisesti näyttävä omaelämäkerta Piispa Henrikin sormi ja muita katkelmia.

Helsingissä Vuosaaren taiteilijatalossa asuva Oksanen on julkaissut valtavasti runo- ja proosateoksia. Hän on myös kirjoittanut näytelmiä ja levyttänyt lauluja. Valtion kirjallisuuspalkinnon hän on voittanut 1974 ja 1980, Runeberg-palkinnon 1991 ja hänelle myönnettiin taiteilijaeläke vuonna 2005.

Kajaanin runoviikon taiteellinen johtaja Taisto Reimaluoto valmistaa Oksasen runoista monologiesityksen, joka saa ensi-iltansa vuoden 2014 Runoviikolla. Reimaluoto on tavattavissa Runoviikon osastolla perjantaina (25.10.) kello 10-12 ja sunnuntaina (27.10.) kello 10-14.

Kajaanin Runoviikko järjestetään ensi kesänä 2.-6.7. ja ennakko-ohjelma julkistetaan alkuvuodesta.

Kajaanin Runoviikko osallistuu Helsingin Kirjamessuille 24.-27.10.2013 yhteisellä osastolla  (6k142) Finland Festivalsin kanssa.