11.07.2022

Kajaanin Runoviikko Sana ja Sävel: Wenla Reimaluoto valittiin vuoden nuoreksi lausujaksi – Runoviikon esityksistä loppuunmyytyjä oli reilusti yli puolet

Veikko Sinisalo -kilpailun finaali ratkesi tänään ja vuoden nuoreksi lausujaksi valittiin Wenla Reimaluoto. Hän on helsinkiläinen näyttelijä, joka valmistui teatteritaiteen maisteriksi vuonna 2021. Reimaluoto oli samana vuonna ehdolla vuoden teatterinäyttelijäksi roolistaan näytelmässä Punaorvot.

– Wenla Reimaluoto kuljettaa katsettamme kipuun, jonne emme muuten katsoisi. Hän rikkoo itsensä ja myös näyttämön. Ilmaisu on kehollista, kokonaisvaltaista, kokonaan itsensä likoon laittavaa. Hänen ilmaisussaan yhdistyy herkkyys ja vahvuus. Klassikkotekstit muuttuvat nykyteksteiksi hänen tulkitseminaan, tuomaristo perustelee valintaansa.

Finaalin tuomaristossa oli kolme jäsentä: Mikko Roiha, Matti Kaarlejärvi ja Ria Kataja. Raadin mielestä loppukilpailussa korostuivat jokaisen finalistin omat erilaiset äänet.

– Esitysten eteen oli nähty paljon vaivaa. Esitykset olivat ehdotuksia maailmoista ja uusista olemisen tavoista. Esitykset ohjasivat meitä katsomaan sinne, minne emme muuten katsoisi. Esitykset olivat kauniita, säröllä, varjossa, elämässä kiinni. Tämä mahdollisti yhteyden runon, esiintyjän ja yleisön välillä.

Reimaluodon lisäksi finaalissa olivat Sami Harjula, Maria Häkkinen, Miko Petteri Jaakkola, Ville Rita ja Juho Uusitalo.

Raati kertoi myös, että päätös ei ollut helppo, mutta lopulta yksimielinen.

– Teimme valinnan lopulta sisältöjen väillä. Esitykset olivat kaikki korkeatasoisia ja ehdottivat meille omaäänisiä olemisen tapoja, raati summaa.

46. Kajaanin Runoviikko järjestettiin 6.–10. heinäkuuta. Maksullisista tapahtumista reilusti yli puolet myytiin loppuun. Maksuttomissa tapahtumissa oli myös erittäin hyvin osallistujia. Kokonaiskäyntimäärä ei ole vertailukelpoinen edellisvuoteen, koska viime vuonna lippuja oli myynnissä vain puolet kapasiteetistä pandemian takia, mutta nyt näyttää, että kävijät ovat palanneet pandemiaa edeltävään aikaan ja kiinnostus Runoviikko kohtaan on jälleen korkeaa.

www.runoviikko.fi

Kajaanin Runoviikko Sana ja Sävel järjestetään seuraavan kerran 5.-9.7.2023.

Festivaalin sivuille

Lisää aiheesta

10.07.2023

Iso osa Kajaanin Runoviikon esityksistä myytiin loppuun – Käyntimäärät ja lipunmyynti nousivat samalle tasolle kuin ennen koronaa

47. Kajaanin Runoviikko järjestettiin 5.–9. heinäkuuta. Noin puolet Kajaanin Runoviikon maksullisista esityksistä myytiin loppuun. Myytyjen lippujen määrä nousi reilusti viime vuodesta ja näyttää nyt kohoavan samalle tasolle kuin 2019. Vuonna 2020 tapahtuma nimesi Suven runoilijan,…