09.07.2012

Kajaanin Runoviikko pääsi tavoitteisiinsa

– Yhteisöteatteri nousi jälleen vahvasti esiin

Kajaanin Runoviikon kävijämäärä on pysynyt edellisvuotisella tasolla, mutta lipunmyynti on kasvanut hieman. Unelmien aikataulusta myytiin loppuun kaksi näytöstä ja Ulla Tapaninen myi esityksellään Kaukametsän salin täyteen eli lähes 500 lippua. Kokonaisuudessaan kävijöitä Runoviikon yli 50 tapahtumaa keräsi reilut 8000.

Runoviikon taiteellinen johtaja Taisto Reimaluoto on kaudellaan korostanut yhteisötaiteen merkitystä. Yhteisöteatteri nousikin tänä vuonna Kajaanin Runoviikon teemaksi.

Erityisesti Kansallisteatterin Kiertuenäyttämön vierailu festivaalilla onnistui hienosti. Kiertuenäyttämö on vieraillut vastaanottokeskuksissa eri puolella Suomea esittämässä Paperisilta- ja Paperihiiri-nimisiä näytelmiä.
Kajaanissa esitys toteutettiin toisin ja turvapaikanhakijat lapsineen tulivat seuraamaan esitystä festivaalille tavallisen festivaaliyleisön kanssa. Turvapaikanhakijoilla on vain vähän tilaisuuksia kohdata kantaväestöä. Vierailu festivaalilla vähentää eristyneisyyden kokemusta.

– Kaikkien festivaalien pitäisi Runoviikon tapaan ottaa kontaktia vastaanottokeskuksiin ja antaa mahdollisuus turvapaikanhakijoiden ja kantaväestön kohtaamiselle, haastaa Kiertuenäyttämön taiteellinen suunnittelija Jussi Lehtonen.

Hänen mukaansa teatteri on erinomainen keino tarjota luontevia kohtaamisen ja yhdessä tekemisen mahdollisuuksia eri väestöryhmien välille.

Etusivu