17.01.2024

Jyväskylän Kesän Puistojuhlissa etsitään suomiräpin pääkaupunkia

Lounaispuistossa nähdään heinäkuussa yhdeksän huippuesiintyjää

Pop- ja indiemusiikkiin keskittyvä puistofestari Puistojuhlat tuo Jyväskylän Lounaispuistoon kahden päivän verran huippuartisteja. Festivaali toivottaa tervetulleeksi kaikenlaiset ja kaikenikäiset yleisöt.

Puistojuhlien torstaissa esiintyvä Markus Krunegård on yksi viime vuosien rakastetuimpia ruotsalaisia laulaja-lauluntekijöitä. Hän julkaisi ensimmäisen suomenkielisen sooloalbuminsa Nokia & Ericsson viime vuonna. Vestan tuorein julkaisu Uskon tulevaan otti vahvasti kantaa muun muassa ilmastokriisiin ja luontokatoon. Artistia on hehkutettu erityisesti tunteikkaista lyriikoistaan, tarttuvista koukuista sekä kappaleiden samastuttavuudesta. Omaleimaista popmusiikkia tekevä Lyyti on yksi aikamme kiinnostavimmista indie-artisteista. Hän on yhtyeensä kanssa kasvattanut mainetta myös häikäisevänä ja heittäytymiskykyisenä live-esiintyjänä. Helmikuussa odotetun, neljännen studioalbuminsa julkaiseva Antti Autio pohjaa musiikkinsa raikkaaseen ja vahvaan laululyriikkaan. Yhdessä yhtyeensä kanssa hän vangitsee kuulijansa tilaan, jossa ajantaju sumenee.

Perjantaina etsitään kartalta suomiräpin pääkaupunkia, kun lavalle nousee suomalaisen rytmimusiikin kermaa. Karismaattinen, tiukan fokuksen pitävä Costi tietää, mitä kohti on menossa – ja tämä näkyy määrätietoisesti kaikessa tekemisessä. Tamperelainen asennetta ja voitontahtoa huokuva artisti hakee sanoituksissaan paljon viitteitä toisen intohimonsa, urheilun parista. Jyväskylän oma Lauri Haav rikkoo luovasti genrerajoja. Lokakuussa julkaistu pitkäsoitto Aino striimasi jo ennen julkaisuaan kultaa, ja kaikki albumin kappaleet nousivat Spotifyn top-listan kärkisijoille. Räppiä ja iskelmää taidokkaasti yhdistelevä Jami Faltin on kasvanut kahdessa maassa, Suomessa ja Ruotsissa. Nykyään Tampereella vaikuttava räppäri on valloittanut kuulijat suoralla ja itsevarmalla ulosanillaan. Artistin musiikki käsittelee usein elämän nurjaa puolta, rikollisuutta sekä taistelua köyhyyttä ja syrjintää vastaan, näitä asioita kuitenkaan ylistämättä. Kun kuulet Shrtyn äänen, tunnistat sen välittömästi. Itä-helsinkiläinen artisti yhdistää trap-musiikin, hiphopin ja afroswingin ainutlaatuisella tavalla. Gada on helsinkiläinen musiikintekijä ja runoilija. Hänen henkilökohtainen tarinankerrontansa kumartaa voimakkaasti perinteisen jenkkiräpin suuntaan. Artisti kertoo rakastuneensa räpin itsevarmuuteen, aggressiivisuuteen, tyyliin ja voimaan.

Jo seitsemättä kertaa järjestettävä Puistojuhlat on suuri elämys inhimillisessä mittakaavassa. Upeiden esiintyjien lisäksi kahden päivän aikana nautitaan monipuolisesta alueohjelmasta ja laadukkaista ravintolapalveluista. Puistojuhlien tapahtumapaikkana toimii tunnelmallinen ja kulttuurihistoriallisesti arvokas Lounaispuisto Jyväskylän keskustassa. Puistojuhlat järjestää monitaidefestivaali Jyväskylän Kesä.

Puistojuhlien yhden ja kahden päivän liput ovat myynnissä Jyväskylän Kesän verkkokaupassa osoitteessa puistojuhlat.fi. Festari toivottaa tervetulleeksi kaikenlaiset ja kaikenikäiset yleisöt!

Puistojuhlien päiväkohtainen ohjelma

Torstai 4.7.

Antti Autio

Lyyti

Markus Krunegård

Vesta

Perjantai 5.7.

Costi

Gada

Jami Faltin

Lauri Haav

Shrty

Lippujen hinnat 17.1. alkaen

2 päivää 100 € / 75 €

1 päivä 60 € / 45 €

Lippujen hinnat nousevat 1.3.

Puistojuhlat on osa monitaidefestivaali Jyväskylän Kesää, joka järjestetään 3.–9.7.2024. Jyväskylän Kesän ohjelmisto koostuu mm. kevyestä ja klassisesta musiikista, teatterista, tanssista, koko perheen ohjelmasta sekä yhteiskunnallisesta puheohjelmasta.

Festivaalin sivuille