19.01.2023

Jyväskylän Kesä: Puistojuhlissa 6.–7.7.2023 listaykkönen Sexmane ja 8 muuta huippunimeä

Pop- ja indiemusiikkiin keskittyvä puistofestari Puistojuhlat tuo Jyväskylän Lounaispuistoon kahden päivän verran kotimaisia huippuartisteja. Festivaali julkisti tänään kahdeksan artistia, yksi iso yllätys on luvassa helmikuun lopussa.

Puistojuhlien torstaissa Antti Aution voimakkaat ja vilpittömät kappaleet kaipuusta ja rakkaudesta lumoavat kuuntelijat. Intensiivisillä ja tunnelmallisilla keikoillaan yhtye vangitsee kuulijansa tilaan, jossa ajantaju sumenee. Riehakkaista keikoistaan tunnettu Ursus Factory on yksi tämän hetken hehkutetuimmista kotimaisista livebändeistä. Se onkin kovaa kyytiä matkalla suomirockin tulevaksi superyhtyeeksi. Arppa on kiivennyt kovalla vauhdilla maamme ajankohtaisimpien ja rakastetuimpien artistien joukkoon. Riehaannuttavaa live-energiaa pursuava yhtye julkaisee kolmannen albuminsa maaliskuussa. Persoonallisesta indiepopistaan tunnetun pehmoainon musiikki on samalla ihanan tunnelmallista ja koukuttavan tanssittavaa. Herkkänä ja valovoimaisena live-esiintyjänä hän luo puistoon ainutlaatuista tunnelmaa, jota pääsee kokemaan vain Puistojuhlissa.

Juhlat jatkuvat perjantaina, kun rap-sensaatio Sexmane nousee yhtyeensä kanssa Lounaispuiston lavalle. Uudella levyllään maailman kuunnelluimpien uutuusalbumien joukkoon sekä Suomen virallisen listan kärkeen ponkaissut artisti on saavuttanut poikkeuksellista menestystä uransa alkuvaiheista lähtien. Viime vuosien suurimpiin kotimaisiin pop-ilmiöihin lukeutuva Ruusut on tunnettu näyttävänä esiintyjänä. Tuoreista hiteistäkään ei ole pulaa, kun yhtye julkaisee tänä keväänä peräti kaksi uutta albumia. Erittäin tarttuvista biiseistään tunnettu Sofa tasapainoilee riemukkaasti yhteiskunnallisten kannanottojen ja hauskanpidon välillä. Feminismiin, tasa-arvoon ja vapauteen uskova rap-duo juhlii tänä vuonna 10-vuotisjuhlavuottaan, ja esiintyminen Puistojuhlissa on yksi näistä juhlakeikoista. Suomalaisen afrotrapin sanansaattaja Ege Zulu luo positiivista energiaa ympärilleen. Artistin monipuolinen soundimaailma pohjautuu etenkin ranskalaiseen musiikkiin, ”Marseille-soundiin”, johon hän yhdistää taidokkaasti afropop- ja hiphop-tyylilajeja. Perjantaille on luvassa myös iso yllätys, jonka julkistus tapahtuu helmikuun lopulla.

Kuudetta kertaa järjestettävä Puistojuhlat on suuri elämys inhimillisessä mittakaavassa. Upeiden esiintyjien lisäksi kaksipäiväisellä festarilla nautitaan monipuolisesta alueohjelmasta ja laadukkaista ravintolapalveluista. Puistojuhlien tapahtumapaikkana toimii tunnelmallinen ja kulttuurihistoriallisesti arvokas Lounaispuisto. Puistojuhlat järjestää monitaidefestivaali Jyväskylän Kesä.

Puistojuhlien yhden ja kahden päivän liput ovat myynnissä Jyväskylän Kesän verkkokaupassa osoitteessa jyvaskylankesa.fi ja puistojuhlat.fi.

Puistojuhlien päiväkohtainen ohjelma

Torstai 6.7.

Antti Autio
Arppa
pehmoaino
Ursus Factory

Perjantai 7.7.

Ege Zulu
Ruusut
Sexmane
Sofa
+1 (julkaistaan helmikuun lopulla)

Lippujen hinnat

2 päivää 90 € / 65 €
1 päivä 50 € / 35 €

Puistojuhlat on osa monitaidefestivaali Jyväskylän Kesää, joka järjestetään 5.–11.7.2023. Jyväskylän Kesän ohjelmisto koostuu mm. kevyestä ja klassisesta musiikista, teatterista, koko perheen ohjelmasta sekä puheohjelmasta.

Festivaalin sivuille

Lisää aiheesta

16.04.2024

Hector esiintyy Jyväskylän Kesässä

Jyväskylän Kesän päätöskonsertissa 9. heinäkuuta nähdään yksi merkittävimmistä suomalaisista lauluntekijöistä, kun Paviljongin Encore-lavalle nousee Hector yhdessä His Powerband -yhtyeensä kanssa. Kyseessä on taiteilijan ensimmäinen vierailu Jyväskylän Kesä -festivaalilla, joka täyttää tänä vuonna 69 vuotta. Nostalgia…

16.02.2024

Jyväskylän Kesän empatian vuodet avaavat Yona ja Jyväskylä Sinfonia

Jyväskylän Kesän teemana on vuonna 2024 empatia. Festivaali avataan vahvasti jyväskyläläisin voimin, kun Paviljongin uunituoreelle Encore-lavalle nousevat Yona ja Jyväskylä Sinfonia. Ainutlaatuisen konsertin johtaa kapellimestari Taavi Oramo. Yonan viimeisin albumijulkaisu, Uni johon herään, palkittiin viime vuonna Kriitikoiden valinta -Emmalla ja…

17.01.2024

Jyväskylän Kesän Puistojuhlissa etsitään suomiräpin pääkaupunkia

Lounaispuistossa nähdään heinäkuussa yhdeksän huippuesiintyjää Pop- ja indiemusiikkiin keskittyvä puistofestari Puistojuhlat tuo Jyväskylän Lounaispuistoon kahden päivän verran huippuartisteja. Festivaali toivottaa tervetulleeksi kaikenlaiset ja kaikenikäiset yleisöt. Puistojuhlien torstaissa esiintyvä Markus Krunegård on yksi viime vuosien rakastetuimpia…