06.01.2022

Jyväskylän Kesä avataan Iiro Rantalan klassisilla sävellyksillä

Heinäkuussa järjestettävä kaupunkifestivaali Jyväskylän Kesä avataan pianistisäveltäjä Iiro Rantalan ja Jyväskylä Sinfonian yhteisesiintymisellä. Konsertin ytimessä on kaksi Rantalan sävellystä: Seven o’clock overture in eight minutes sekä konsertto Joy of life. Hän myös soittaa molempien teosten pianosolistina. Viulusolistina illassa esiintyy viulutaiteilija Minna Pensola, ja kokoonpanoa johtaa konserttimestari Antti Tikkanen.

Iiro Rantalan omien sanojen mukaan hänen uusi teoksensa Seven o’clock overture in eight minutes on virtuoosikappale orkesterille. Teoksessa soitinryhmiä on muistettu tasapuolisesti, ja kaikki pääsevät vetämään huikeita sooloja.

Joy of life -konserttia säveltäessään Rantala kertoo jo jonkin aikaa ihmetelleensä, miksi niin harvat meistä tuntuvat nauttivan elämästä. Kaikenlaista synkkää pilveä tuntuu olevan ihmisten ympärillä, vaikka tieteen ja teknologian ansiosta elämämme on helpompaa ja mukavampaa kuin koskaan aikaisemmin.

Avajaiskonsertti järjestetään Jyväskylän kaupunginteatterin suurella näyttämöllä keskiviikkona 6.7.2022 kello 18. Liput tulevat myyntiin maanantaina 17. tammikuuta festivaalin nettisivuilla.

Järjestyksessään 67. Jyväskylän Kesä -festivaali järjestetään 6.–12.7.2022, ja sen teemana on liike. Monitaiteiseen ohjelmistoon kuuluu mm. teatteria, konsertteja, sirkusta, tanssia, elokuvia, keskusteluja, kursseja ja puistofestivaali Puistojuhlat. Jyväskylän Kesä on yksi harvoista molempina koronakesinä järjestetyistä festivaaleista, ja se saavutti vuonna 2021 kaikkien aikojen kävijäennätyksensä, lähes 47 000 kävijää.

Festivaalin sivuille

Lisää aiheesta

07.05.2023

Jyväskylän Kesä: Jyväskylä Sinfonian konsertti juhlistaa 100 vuotta täyttäviä György Ligetiä ja Ursula Mamlokia

Jyväskylän Kesä -festivaalin ohjelma täydentyy kiehtovalla musiikkiohjelmistolla. Jyväskylä Sinfonian kamarikonsertissa kuullaan muiden muassa 1900-luvun keskeisiin säveltäjiin kuuluvan György Ligetin tuotantoa. Ligetin syntymästä tulee tänä vuonna kuluneeksi 100 vuotta. Puhallinkvintetti esittää 1900-luvun teoksia Jyväskylä Sinfonian kamarikonsertissa…

04.05.2023

Jyväskylän Kesän puheohjelman aiheina kestävä tulevaisuus ja vaihtoehtoiset elämisen tavat

Puheohjelmassa tarkastellaan tutkijoiden johdolla vaihtoehtoisia elämisen tapoja, kestävämmän tulevaisuuden mahdollisuuksia sekä yhteiskunnan muutoksen avaimia. Festivaaliviikon aikana voi myös lähteä filosofiselle kävelyretkelle, tehdä meemejä tai tarttua lapioon ja kääntää kampuksen nurmikkoa kaupunkiniityksi. Toivo-teemaisen festivaaliviikon paneelikeskusteluissa 5.–11.7.…

18.04.2023

Monologeja, butotanssia, oopperaa ja taideristeily – Jyväskylän Kesän esittävän taiteen ohjelmisto on julkaistu!

Monitaidefestivaali Jyväskylän Kesän 5.–11.7. esittävän taiteen ohjelmistossa on monologeja, poikkitaiteellisia performansseja, butotanssia ja oopperaa. Festivaalin ohjelmistossa on myös koko päivän kestävä risteily ja taideretki Päijänteelle. Lipunmyynti kaikkiin esittävän taiteen esityksiin alkaa perjantaina 21.4. Ristiriitaiset hahmot…