02.01.2019

Jyväskylän Kesä avataan Arja Korisevan taiteilijajuhlalla

Heinäkuussa järjestettävä kaupunkifestivaali Jyväskylän Kesä saa kunnian avata Arja Korisevan suuren juhlavuoden. 30-vuotista taiteilijanuraansa juhlistava laulaja esiintyy huikean viihde- ja tango-orkesteri Guardia Nuevan kanssa festivaalin avajaiskonsertissa, joka järjestetään Jyväskylän yliopiston päärakennuksen juhlasalissa keskiviikkona 3.7.2019.

Vuonna 1989 tangokuningattareksi kruunattu Arja Koriseva on tehnyt lähtemättömän vaikutuksen suomalaisiin positiivisella ja valloittavalla karismallaan ja samalla vakiinnuttanut asemansa yhtenä maamme suosituimmista taiteilijoista. Laulajanuransa ohella Koriseva on ollut mukana monissa eri tv-tuotannoissa sekä näytellyt lukuisissa teattereissa ja musikaaleissa, kuten Sound Of Music, My Fair Lady ja Herrasmieshuijarit.

Kapellimestari Raimo Vertaisen luotsaama Guardia Nueva on musiikillinen runsaudensarvi, joka lupaa tuoda konsertissa esiin Arja Korisevan kaikki puolet. Monipuolisessa ja taiteellisesti korkeatasoisessa ohjelmistossa on erilaisten tangojen lisäksi muun muassa musikaalinumeroita, viihdesävelmiä, instrumentaalikappaleita ja yllätyksiä.

Avajaiskonsertin liput tulevat myyntiin tiistaina 15. tammikuuta festivaalin nettisivuilla ja Lippupisteen toimipisteissä. Monitaiteinen Jyväskylän Kesä järjestetään Jyväskylässä ja kaupungin lähiympäristössä 3.–9.7.2019. Festivaalin koko ohjelmisto valmistuu talven ja alkukevään aikana.

http://jyvaskylankesa.fi