09.07.2020

Jyväskylän Kesä avasi festivaalikauden onnistuneesti

Festivaali vietti 65-vuotisjuhlaansa suunniteltua pienempänä ja pippurisempana. Ympäristöteemaiset juhlat venyvät vuoteen 2021.

Pohjoismaiden pisimpään yhtäjaksoisesti järjestetyn kulttuurifestivaalin tarina jatkui katkeamattomana koronavirusrajoitteista huolimatta. Jyväskylän Kesän juhlavuotta vietettiin 1.–7.7. teemalla ympäristö. Festivaalin ohjelmaa toteutettiin rajatuilla yleisökapasiteeteilla sekä täysin uusilla tavoilla radiossa ja suoratoistona. Jyväskylän Kesän yleisötapahtumissa vieraili yhteensä noin 7 500 henkilöä. Lisäksi tapahtumia seurattiin radion ja suorien videolähetysten kautta ympäri maan.

– Meille oli alusta asti selvää, ettemme katkaise Jyväskylän Kesän jatkumoa. Festivaalin suunnitteluun mahtui erilaisia vaihtoehtoisia toteutusmalleja rajoitusten tiukentuessa ja toisaalta myös höllentyessä. Lopulta toteutimme huomattavan paljon enemmän yleisötapahtumia kuin alunperin uskoimme olevan mahdollista, festivaalin toiminnanjohtaja Kyösti Ylikulju summaa.

Poikkeusvuosi mahdollisti myös sellaisia artistikiinnityksiä, joita Suomen kesässä ei tavallisesti nähdä. Huippupianisti Olli Mustonen esitti ympäri maailmaa yleisöt hurmanneita Beethoven-tulkintojaan Taulumäen kirkossa kahtena festivaalipäivänä. Kosketintaiturointia kuultiin myös jazzpianisti Iiro Rantalan toimesta sekä näyttelijä Lotta Kuusiston kanssa poikkeustilan aikana syntyneessä Sanat ja Sävel -konsertissa että loppuunmyydyssä My Finnish Calendar -esityksessä.

Kolmatta kertaa järjestetty indiefestivaali Puistojuhlat toteutettiin lauantaina 4.7. yleisötapahtumana ja livestriiminä. Illan aikana koettiin keikkojen lisäksi myös esiintyjien haastatteluja, ja levyjä soitti DJ Arsi Fennica. Sekä Lounaispuiston yleisö että festivaalin esiintyjät The Hearing, Jesse Markin ja Räjäyttäjät juhlivat vapautuneissa tunnelmissa pitkän keikkatauon päättymistä. Jaakko Laitisen ja Kalevi Suopursun juontamaa showta seurattiin myös kotoa käsin suoratoistona. Puistojuhlien tallenne on katsottavissa maksutta 18.7. saakka osoitteessa www.jyvaskylankesa.fi/live.

– Festivaaliviikkomme oli monille esiintyjille ja yleisöille ensimmäinen kulttuuritapahtuma kuukausiin. Oli valtavan hienoa nähdä ja kuulla ihmisten ilo, kun värit pärähtivät päälle synkän harmaana käynnistyneeseen festivaalikesään. Karsitussa muodossakin Jyväskylän Kesä oli vahvasti monitaiteinen ja valtakunnallisesti huomattu tapahtuma, mistä olemme erityisen iloisia, Ylikulju sanoo.

 

Monitaiteista radio-ohjelmistoa ja ympäristökeskusteluja

Jyväskylän Kesän radio-ohjelmistossa 1.–3.7. yhdistyivät teatteri, äänitaide, asiantuntijakeskustelut, historialliset kerrostumat sekä artistihaastattelut. Radio-ohjelmiston avasi ulkoministeri Pekka Haaviston festivaalitervehdys, ja sen päätoimittajana toimi kahdeksanhenkinen teatteriseurue Puskakollektiivi.

Jyväskylän yliopiston JYU.Wisdom-resurssiviisausyhteisön kanssa toteutetun ympäristöohjelmasarjan “Ääniä kesästä, jota ei ollut” vieraina ääneen pääsivät mm. Sitran johtaja Mari Pantsar ja ilmastoahdistuksen tutkija Panu Pihkala. Puskakollektiivin haastatteluun pääsivät Ritva Oksanen, Kaj Chydenius, Jukka Nousiainen, Iiro Rantala ja näyttelijä Annu Sankilampi Aino Aallon roolissa. Kesän historiaan johdattivat suurlähettiläs emeritus Mikko Pyhälä, suurlähettiläs Hannu Halinen ja kulttuurivaikuttaja Olli Alho.

Koko Radio Jyväskylän Kesän ohjelmisto on kuunneltavissa suoratoistopalveluissa ja Jyväskylän Kesän nettisivuilla.

 

Elokuussa vaellusperformanssi Hitonhaudalla

Jyväskylän Kesän ohjelmisto levittäytyy kuluvana vuonna myös festivaaliviikon ulkopuolelle. 22. ja 23.8. festivaalin ohjelmassa on erityislaatuinen taidekokemus Hitonhaudan luonnosuojelualueella.

Laukaan vankilaan sijoittuneella teoksellaan Kesässä 2018 ja 2019 sykähdyttänyt Anna-Mari Laulumaa jatkaa paikkasidonnaisten teostensa sarjaa Pyhä paikka? -esityksessä, joka vie yleisön hiljaiseen vaellukseen Hitonhaudan vaikuttaviin maisemiin. Esityksen keskiössä on suhteemme luontoon, ja teos on osa Koneen Säätiön rahoittamaa poikkitieteellistä Pyhä paikka? -hanketta.

Lipunmyynti Pyhä paikka? -esityksiin alkaa maanantaina 13.7. Jyväskylän Kesän verkkokaupassa.

Konneveden tutkimusaseman perinteikäs Piolookisen luontoilta järjestetään 15.8.

 

Ympäristöteema jatkuu Jyväskylän Kesässä 2021

Jyväskylän Kesä järjestetään ensi vuonna 7.–13.7.2021. Kaksivuotiseksi laajennettua ympäristöteemaa käsitellään silloin paitsi JYU.Wisdomin kanssa yhteistyönä toteutuvassa puheohjelmassa myös monitaiteisessa kulttuuriohjelmistossa. Maailmanlaajuinen pandemia tuo teeman käsittelyyn uusia sävyjä ja aivan erityistä ajankohtaisuutta.

Jyväskylän Kesän 2020 alkuperäisestä ohjelmasta ensi vuoteen siirtyy ainakin kaksi konserttia. Timo Lassyn ja Teppo Mäkysen eturivin jazzia sekä Minttu Mustakallion tulkitsemia ympäristöteemaisia tekstejä yhdistelevä avajaiskonsertti käynnistää festivaalin 7.7.2021, ja Kaj Chydeniuksen varta vasten Jyväskylän Kesään kokoama luontolaulujen konsertti kuullaan 11.7.2021.