10.01.2022

Jukka Perko Early Birds konsertti Teatteri Riossa siirtyy maaliskuulle osaksi Oulun Musiikkijuhlat -festivaalia

Oulun Musiikkijuhlien kevätkauden avauskonsertti Teatteri Riossa siirtyy vallalla olevien yleisötilaisuusrajoitusten johdosta. Oulun Musiikkijuhlien taiteellisen johtajan sakosfonisti Jukka Perkon Early Birds -trion oli tarkoitus esiintyä tiistaina 18.1. Teatteri Riossa Oulun Musiikkijuhlien ohjelmiston julkistuksen yhteydessä, mutta konsertti siirtyy tiistaille 15.3. klo 19 osaksi maaliskuussa järjestettävää Oulun Musiikkijuhlat -festivaalia. Konserttiin jo ostetut ennakkoliput käyvät uudelle päivämäärälle sellaisenaan. Liput voi kuitenkin halutessaan palauttaa 28.2.2022 mennessä Ticketmasterin palautusohjeiden mukaisesti.

Vuoden 2022 Oulun Musiikkijuhlat -festivaalin ohjelmisto julkaistaan kokonaisuudessa 18.1. Oulun Musiikkijuhlien nettisivulla osoitteessa www.omj.fi sekä Musiikkijuhlien some-kanavissa. Maaliskuisen festivaalin ohjelmistosta myynnissä ovat jo pianisti Mackenzie Melemedin Avajaiskonsertti, neljän konsertin kamarimusiikkisarja ja Oulu Sinfonian kanssa yhteistyössä järjestettävät Star Wars – A New Hope -elokuvakonsertit sekä Ella ja kaverit konsertissa -perhekonsertti.

Oulun Musiikkijuhlien Jazz & Etno -konserttisarjaan kuuluva haapoja & illmari kollektiivin konsertti lauantaina 22.1. Haukiputaan Teatterikuopalla joudutaan myös siirtämään rajoitusten johdosta. Oulun Musiikkijuhlat tiedottaa korvaavasta konsertista heti, kun uudelle päivälle on saatu varmistus.

OMJ 2022

JUKKA PERKO EARLY BIRDS

plays Secret Jazz

Ti 15.3. klo 19:00

Teatteri Rio (Hallituskatu 11)

 

Jukka Perko Early Birds

Jukka Perko | saksofonit, Eero Seppä | basso, Teppo Mäkynen | rummut

Lisätietoa: https://omj.fi/konsertit/jukka-perko-early-birds-plays-secret-jazz/

Liput: 20/11/8 € https://www.ticketmaster.fi/event/305443

Oulun Musiikkijuhlat järjestetään 12.-27.3.2022.

Festivaalin sivuille

Lisää aiheesta

21.11.2023

Herkkä pianokonsertti ja viulustin vetämä jazzyhtye päättävät syksyn Jazz & Etno -sarjan

Oulun Musiikkijuhlien Jazz & Etno -sarjassa on kuultu syksyn aikana jo kymmenen konserttia. Nyt kaksi vuoden viimeistä konserttia vievät herkän jazzpianon ja modernin viulun ja jazzin maailmaan. Pianisti Juho Valjakan pianotrio lupaa herkän ja persoonallisen…

17.11.2023

Oulun Musiikkijuhlien 2024 Avajaiskonsertissa kuullaan klassisen musiikin ja jazzin parhaat palat

Oulun Musiikkijuhlia vietetään 34. kerran 12.-27.3.2024. Musiikkielämyksiä tarjoavalla festivaalilla kuullaan niin kamarikonsertteja, jazzklubeja että isoja orkesterikonsertteja. Festivaalin koko ohjelmisto julkaistaan joulukuussa 2023. Oulun Musiikkijuhlien Avajaiskonsertissa 12.3.2024 yhdistyvät klassinen musiikki ja jazz. Ensimmäisellä puoliajalla kuullaan Vivaldin…

24.05.2023

Oulun Musiikkijuhlat: Ohjelmisto julki: OMJ Jazz & Etno -konserttisarjan syksyssä kuullaan 12 kansanmusiikki- ja jazzkonserttia

OMJ Jazz & Etno -konserttisarjan syksyn ohjelmistossa perinteet yhdistyvät moderniin. Ympärivuotisen Oulun musiikkijuhlasäätiön konserttisarjan syyskaudella on luvassa jazzin ja kansanmusiikin helmiä niin Suomesta kuin ulkomailta. Oulun musiikkijuhlasäätiön tuottama ympärivuotinen konserttisarja, OMJ Jazz & Etno, täyttää…