16.05.2023

Joroisten Musiikkipäivät: Martti Talvela -säätiön vuoden 2023 stipendiaatti on Johan Krogius

Martti Talvela -säätiön vuoden 2023 nuoren laulajan stipendin saa tenori Johan Krogius. Stipendin suuruus on 8000 euroa.

Stipendi luovutetaan 24.7.2023 järjestettävän konsertin yhteydessä. Johan Krogiuksen lisäksi konsertissa esiintyvät Martti Talvela -säätiön vuoden 2019 stipendiaatti sopraano Jenni Hietala ja pianotaiteilija Tuula Hällström. Konsertti järjestetään yhdessä Joroisten Musiikkipäivien kanssa osana festivaalin ohjelmaa ja sen tapahtumapaikkana on Martti Talvela -kampus, Juvan koulukeskus, joka on nimetty oopperalaulaja, luomumaanviljelijä Martti Talvelan mukaan.

Säätiön perustelut stipendiaatin valinnalle ovat seuraavat: Johan Krogius on kauniilla äänellään ja musikaalisuudellaan noussut nuorten suomalaislaulajien joukosta esille merkittävänä tenorilupauksena, joka on jo saavuttanut menestystä niin Timo Mustakallio -laulukilpailun voittajana kesällä 2021 kuin erilaisissa vaativissa ammatillisissa yhteyksissä. Vuodesta 2022 lähtien hän on ollut kiinnitettynä Berliinin valtionoopperan kansainväliseen oopperastudioon ja tullut näin  huomioiduksi myös kansainvälisesti sekä päässyt hankkimaan uran alkuvaiheen arvokasta kokemusta merkittävän eurooppalaisen oopperatalon lavalla. Hauskana yksityiskohtana mainittakoon, että sama kaupunki oli tärkeä myös Martti Talvelan uran alkuvaiheessa hänen ollessaan kiinnitettynä Deutsche Oper Berlin -oopperataloon 1960-luvun alkupuolella.

Martti Talvela -säätiön päätarkoituksena on edistää Suomen musiikkikulttuuria. Säätiö toteuttaa tarkoitustaan jakamalla stipendejä/apurahoja sekä tukemalla muullakin tavalla sen tarkoitusta palvelevaa toimintaa. Martti Talvela -säätiö on 31 toimintavuotensa aikana jakanut stipendejä/apurahoja 19 nuorelle laulajalle ja tukenut viittä nuorten taiteilijoiden koulutusprojektia sekä kolme kertaa tukenut luonnonmukaisen viljelyn edistämistä.

Martti Talvela -säätiön yhteistyökumppaneina toimivat Suur-Savon Osuuspankki ja Juvan kulttuuri ry.

Suur-Savon Osuuspankin toimitusjohtaja Jari Himanen toteaa, että: ”Haluamme olla mukana kannustamassa nuoria lupauksia kehittämään taitojaan tinkimättömän Martti Talvelan esimerkin saattelemana. Talvela jätti vahvan perinnön, joka vaikuttaa täällä hänen asuinmaakunnassaan. Savonlinnan Oopperajuhlat, Etelä-Savon laaja luomuviljely ja Inkilänhovi ovat asioita, joiden eteen Martti Talvela teki työtä ennakkoluulottomasti ja tuloksellisesti oman kansainvälisen uransa lisäksi.”

Joroisten Musiikkipäivät järjestetään 21.-30.7.2023.

joroinenmusicfestival.fi

Festivaalin sivuille

Lisää aiheesta

16.05.2023

Joroisten Musiikkipäivät järjestää lapsille ja nuorille laulukurssin, jossa annetaan laulun ja ilmaisun opetusta

Kurssilla lauletaan erilaisia lauluja, tehdään ilmaisuharjoituksia ja nautitaan musiikin riemusta. Päätöskonsertissa kurssilaiset pääsevät halutessaan esiintymään yleisölle pianosäestyksellä. Kurssista ei peritä osallistumismaksua. Kurssille voivat ilmoittautua 7-15 -vuotiaat lapset ja nuoret. Kurssin päätöskonsertti pidetään kampuksella lauantaina 22.7.…

02.03.2023

Joroisten Musiikkipäivien 2023 maksullinen ohjelmisto on julkaistu

Avajaiskonserttina perjantaina 21.7. kuullaan Gioachino Rossinin säveltämä teos Petite Messe Solennelle, jossa esiintyy ESMO juhlakuoro, solistit ja soitinryhmä. Teoksen johtaa kapellimestari Matti Makkonen. Konsertti toteutetaan yhteistyössä Etelä-Savon Musiikkiteatteri- ja Oopperayhdistyksen kanssa. Kuoro koostuu Juvan kamarikuoron…

09.12.2022

Joroisten Musiikkipäivät julkaisee kauden 2023 ensimmäiset konsertit

Avajaiskonsertissa Juva kirkossa perjantaina 21.7. kuullaan Gioachino Rossinin säveltämä teos Petite messe solennelle, jossa esiintyy ESMO juhlakuoro, solistit ja soitinryhmä. Teoksen johtaa kapellimestari Matti Makkonen. ”Rossinin kaunis teos avaa juhlavuudellaan musiikkipäivät ja luo vastapainoa uniikille…