25.05.2022

Joroisten Musiikkipäivät: Martti Talvela -säätiön vuoden 2022 stipendin saaja on Cantores Minores -poikakuoro

Martti Talvela -säätiön hallitus julkistaa vuoden 2022 stipendin, joka myönnetään tunnustuspalkintona Helsingin Tuomiokirkon Cantores Minores -poikakuorolle. Stipendi on suuruudeltaan 8000 euroa. Stipendi luovutetaan Joroisten Musiikkipäivien Juvan kirkossa 11.6.2022 kello 17 järjestämän Cantores Minores -kuoron konsertin yhteydessä.

Säätiön perustelut stipendiaatin valinnalle ovat seuraavat. Cantores Minores -poikakuoro on 70-vuotisen toimintansa aikana ollut merkittävä laulun ja musiikin kasvattajayhteisö, jonka riveistä on noussut monia menestyneitä laulutaiteilijoita ja muita musiikin ammattilaisia. Kuoron merkitys sinällään musiikki-instituutiona sekä kuorokulttuurin ja lauluharrastuksen edistäjänä on jo erittäin suuri, mutta myös suomalaisen ammattimaisen mieslaulun kasvattajayhteisönä sen toiminta on ollut ainutlaatuisen tärkeää.

Tämän tunnustuksen myötä Martti Talvela -säätiö haluaa myös kiinnittää huomiota siihen korvaamattoman arvokkaaseen kasvatustyöhön, jota vastaavan kaltaiset nuorison musiikkiharrastusta vaalivat yhteisöt ja instituutiot tekevät maassamme.

Osoituksena Cantores Minores -poikakuoron kasvatustyön tuloksista ja jatkuvuudesta Joroisten Musiikkipäivät järjestää yhteistyössä Martti Talvela -säätiön kanssa  Cantores Minores -kuoron nuorten alumnien Akseli Ferrandin, Johan Krogiuksen, Aku Rantaman ja Veikko Vallinojan konsertin Juvalla keskiviikkona 27.7.2022. Konsertin tapahtumapaikka on Martti Talvela -kampus, Juvan uusi koulukeskus, joka on nimetty oopperalaulaja, luomumaanviljelijä Martti Talvelan mukaan.

Martti Talvela –säätiön päätarkoituksena on edistää Suomen musiikkikulttuuria. Säätiö toteuttaa tarkoitustaan jakamalla stipendejä /apurahoja sekä tukemalla muullakin tavalla sen tarkoitusta palvelevaa toimintaa. Martti Talvela –säätiö on 32 toimintavuotensa aikana jakanut stipendejä/apurahoja 19 nuorelle laulajalle ja tukenut neljää nuorten taiteilijoiden koulutusprojektia sekä kolme kertaa tukenut luonnonmukaisen viljelyn edistämistä.

Martti Talvela –säätiön yhteistyökumppaneina toimivat Suur-Savon Osuuspankki, Suur-Savon Sähkö Oy ja Juvan Kulttuuri ry.

Suur-Savon Osuuspankin toimitusjohtaja Jari Himanen toteaa seuraavasti: ”Haluamme olla mukana kannustamassa nuoria lupauksia kehittämään taitojaan tinkimättömän Martti Talvelan esimerkin saattelemana. Talvela jätti vahvan perinnön, joka vaikuttaa täällä hänen asuinmaakunnassaan. Savonlinnan Oopperajuhlat, Etelä-Savon laaja luomuviljely ja Inkilänhovi ovat asioita, joiden eteen Martti Talvela teki työtä ennakkoluulottomasti ja tuloksellisesti oman kansainvälisen uransa lisäksi.”

Festivaalin sivuille

Lisää aiheesta

16.05.2023

Joroisten Musiikkipäivät: Martti Talvela -säätiön vuoden 2023 stipendiaatti on Johan Krogius

Martti Talvela -säätiön vuoden 2023 nuoren laulajan stipendin saa tenori Johan Krogius. Stipendin suuruus on 8000 euroa. Stipendi luovutetaan 24.7.2023 järjestettävän konsertin yhteydessä. Johan Krogiuksen lisäksi konsertissa esiintyvät Martti Talvela -säätiön vuoden 2019 stipendiaatti sopraano…

16.05.2023

Joroisten Musiikkipäivät järjestää lapsille ja nuorille laulukurssin, jossa annetaan laulun ja ilmaisun opetusta

Kurssilla lauletaan erilaisia lauluja, tehdään ilmaisuharjoituksia ja nautitaan musiikin riemusta. Päätöskonsertissa kurssilaiset pääsevät halutessaan esiintymään yleisölle pianosäestyksellä. Kurssista ei peritä osallistumismaksua. Kurssille voivat ilmoittautua 7-15 -vuotiaat lapset ja nuoret. Kurssin päätöskonsertti pidetään kampuksella lauantaina 22.7.…

02.03.2023

Joroisten Musiikkipäivien 2023 maksullinen ohjelmisto on julkaistu

Avajaiskonserttina perjantaina 21.7. kuullaan Gioachino Rossinin säveltämä teos Petite Messe Solennelle, jossa esiintyy ESMO juhlakuoro, solistit ja soitinryhmä. Teoksen johtaa kapellimestari Matti Makkonen. Konsertti toteutetaan yhteistyössä Etelä-Savon Musiikkiteatteri- ja Oopperayhdistyksen kanssa. Kuoro koostuu Juvan kamarikuoron…