07.07.2021

Joroisten Musiikkipäivät: Baritoni Stefan Astakhov sairastui – tilalle baritoni Kristian Lindroos

Mirjam Helin – laulukilpailun viimekertainen voittaja, baritoni Stefan Astakhov on sairastunut, eikä voi esiintyä Joroisten Musiikkipäivillä tänä kesänä.

Hänen tilallaan esiintyy toinen nuori baritoni, Lappeenrannan laulukilpailujen 2016 voittaja, Kristian Lindroos. Lindroos esiintyy yhdessä pianisti Kirill Kozlovskin kanssa Joroisniemen kartanossa maanantaina 26.7. klo 15.

Ohjelmassa kuullaan Robert Schumannin Dichterliebe op. 48 sekä Ralph Vaughan Williamsin Songs of travel.

Kristian Lindroos on kolmannen polven laulaja. Hänen isoisänsä Peter Lindroos oli yksi Suomen tunnetuimmista ja valovoimaisimmista tenoreista. Kristianin isä, basso Petri Lindroos on puolestaan tehnyt vahvan vaikutuksen tummasävytteisellä bassoäänellään ympäri maailmaa.

Petri Lindroos esitti Winterreise-laulusarjan Joroisten Musiikkipäivillä ja juuri samaisessa Joroisniemen kartanossa kesällä 2017.

Lindroos on valmistunut musiikin maisteriksi Sibelius-akatemiasta laulu pääaineenaan. Tämän lisäksi hän on opiskellut yksityisesti Sherman Lowen, Jaakko Ryhäsen ja Irina Gavrilovicin johdolla ja laajentanut osaamistaan mm. Jorma Hynnisen, Fabio Luisin ja Kamal Khanin mestarikursseilla. Kristian Lindroos tulee laulajasuvusta ja hänen isoisänsä Peter Lindroos on ollut suuri inspiraatio Kristianille hänen urallaan. Lindroos on esiintynyt lukuisissa oopperoissa Suomessa ja ulkomailla mm. Savonlinnan oopperajuhlilla ja Firenzen Maggio Fiorentinossa. Kristianin rooleihin kuuluu mm. Belcore Lemmenjuomasta, Figaro Figaron häistä, Falke Lepakosta, Schaunard La Bohemesta ja Marullo Rigoletosta.

Tämän lisäksi hän on laulanut melkein kaikkien suurten suomalaisten orkesterien kuten RSO:n, Helsingin kaupunginorkesterin, Turun filharmonisen orkesterin, Tampere filharmonian, Sinfonia Lahden, Kaartin Soittokunnan sekä Vaasan Kaupunginorkesterin solistina.

Kapellimestareina ovat olleet mm. Sir Roger Norrington, Leif Segerstam, Hannu Lintu, Susanna Mälkki ja Santtu-Matias Rouvali. Lindroos on myös tehnyt lukuisia lied-konsertteja ympäri Suomea ja Pohjoismaita. Hän on myös saanut erikoispalkinnon Toti dal Monte -laulukilpailussa Trevisossa, Italiassa kesäkuussa 2015. Stefan Astakhovin ja Kirill Kozlovskin konserttiin ostetut liput käyvät tähän korvaavaan konserttiin sellaisenaan.

Joroisten Musiikkipäivät 23.7.-1.8. 2021