21.07.2014

Jorma Hynnisen jäähyväisiä Lohtajan Kirkkomusiikkijuhlilla

Viime vuonna oopperauransa lopettanut Jorma Hynninen laulaa Lohtajan Kirkkomusiikkijuhlien konsertissa perjantaina 1.8. klo 19 Lohtajan kirkossa. Hynninen on kertonut vetäytyvänsä vähitellen myös konserttielämästä, ja Lohtajalla on yksi viimeisistä tilaisuuksista kuulla tätä loistokkaan kansainvälisen uran tehnyttä baritonia, joka on yhä huikeassa laulukunnossa.

Pianistina konsertissa on Ilkka Paananen, joka on esiintynyt pianosolistina, säestäjänä ja kamarimuusikkona kotimaassa ja ulkomailla. Yhdessä Hynninen ja Paananen ovat musisoineet aiemmin mm. Lontoossa ja New Yorkissa.

Konsertin ohjelma on Hynnisen itsensä kokoama ja sisältää hänelle rakkaimpia lauluja. Konsertin nimi Raamatullisia lauluja viittaa Antonín Dvořákin (1841 – 1904) samannimiseen laulusarjaan, joka syntyi kun tämä harras katolinen säveltäjä menetti lyhyessä ajassa isänsä ja useita läheisiä kollegoitaan. Säveltäjän aurinkoiseen perusluonteeseen vetosivat erityisesti Psalmien kirjan valoisammat, lapsenuskoa tulvehtivat kohdat, joista hän valitsi ja muotoili joukon tekstejä yksinlaulujen sanoiksi. Nopeasti hän sävelsi laulut pianosäestykselliseksi sarjaksi, joka on kypsää kauttaan elävän säveltäjän työn vakuuttava tulos.

Edelleen Raamattuun  – ja osin myös apokryfikirjoihin –  pohjautuu Johannes Brahmsin (1833 – 1897) laulusarja Vier ernste Gesänge (Neljä vakavaa laulua), joka kuultiin Lohtajalla myös pari vuotta sitten orkesterisäestyksellä Elja Puukon esittämänä. Vaikuttava, suosittu laulusarja ei kuitenkaan ole korostetun hengellinen, vaan yleisemmällä tasolla kuolemaa pohdiskeleva, jopa filosofinen.

Tunnetusti Hynnisen lempilauluihin kuuluu myös Oskar Merikannon (1868 – 1924) sävelmiä, joista Lohtajalla kuullaan loppuhuipennuksen Elämälle lisäksi myös Haudoilta-sarja. Levyarvostelijoiden mukaan Hynnisen ja Paanasen yhteisellä Elämälle-nimisellä levyllä on parasta nimenomaan harvoin esitettävä Haudoilta -sarja. Lohtajan konsertin alussa kuullaan myös Yrjö Kilpisen (1892 – 1959) V. A. Koskenniemen sanoihin säveltämä Lakeus-sarja.

Aiemmin perjantaina klo 13 on Lohtajan kappelissa Sanaa ja musiikkia –tilaisuus, jossa esiintyvät Heikki Hernesmaa (tenori) ja Salla Syrjälä (sopraano ja urut), puheen pitää Heikki Mäki-Pesola. Kokkolan kirkossa klo 14 on lisäksi hyväntekeväisyyskonsertti syöpälasten hyväksi. Tässä lapsille suunnatussa Nooan arkki –konsertissa esiintyy urkutaiteen mestari, ”urkutaikuri” Kalevi Kiviniemi ja sen juontaa Mari Kätkä. Hyväntekeväisyyskonsertista järjestetään mediatilaisuus ma 28.7. klo 10.30 Kokkolan kirkossa.

Lohtajan Kirkkomusiikkijuhlat järjestetään 30.7.-3.8.2014.

Koko juhlaviikon ohjelmasta lisätietoa www.kirkkomusiikkijuhlat.fi