26.05.2016

Jazzhuiput Jack DeJohnette ja Steve Coleman kesällä Pori Jazzeille

Pori Jazzin pääkonserttien ohjelma on täydentynyt peräti seitsemällä esiintyjällä, joihin kuuluvat muun muassa rumpali Jack DeJohnetten sekä saksofonisti Steve Coleman johtamat huippuyhtyeet. Kirjurinluodon konserttien ohjelmisto on nyt valmis ja pääkonserttien lavakohtaiset aikataulut julkaistu.

Uransa jo 1960-luvulla aloittanut rumpali-ikoni Jack DeJohnette konsertoi Porissa torstaina 14.7. Hän tuo Kirjurinluotoon uuden yhtyeensä, jossa saksofonia soittaa Ravi Coltrane ja bassoa Matthew Garrison. DeJohnette – Coltrane – Garrison -yhtyeessä on kyse ympyrän sulkeutumisesta, sillä puoli vuosisataa sitten DeJohnette soitti hetken aikaa Ravi Coltranen isän John Coltranen yhtyeessä, jossa bassoa käsitteli Matthew Garrisonin isä Jimmy Garrison. Nimekäs kahden sukupolven trio julkaisi äskettäin uuden albumin legendaarisella ECM-levymerkillä.

Lauantaina 16.7. konsertissa kuullaan saksofonisti Steve Colemania, joka nousi kansainvälisen jazzin parrasvaloihin 1980-luvulla. Pori Jazzissa viimeksi kesällä 1994 esiintynyt Coleman tuo Poriin maineikkaan Five Elements -yhtyeensä nykyisen kokoonpanon, joka on herättänyt konserteissaan hurmoshenkisiä reaktioita.

Torstain 14.7. konserttiin on kiinnitetty myös New Orleansin musiikkiperinnettä nykypäivään kanavoiva Jon Cleary & The Absolute Monster Gentlemen, malilainen Vieux Farka Touré, norjalaisyhtye Hedvig Mollestad Trio sekä Pauli Lyytinen Machinery.

Perjantain 15.7. konserttiohjelmiston täydentävät Tenors of Kalma -yhtye sekä kitaristi Teemu Viinikaisen uunituore triokokoonpano. Lauantain ohjelmistoon on lisätty huomisen tähdeksi povattu brittiartisti Shura, joka julkaisee odotetun debyyttialbuminsa Pori Jazzin aattona.

 

Kahden päivän liput myynnissä toukokuun loppuun

Musiikki soi Pori Jazzin pääkonserteissa neljällä eri lavalla, joiden aikataulut on nyt julkaistu. Ne ovat nähtävissä festivaalin verkkosivuilla.

Lipunmyynti pääkonsertteihin on käynnissä Ticketmasterissa. Toukokuun loppuun asti on myynnissä kampanjaerä kahden päivän lippuja, jotka oikeuttavat sisäänpääsyyn kahtena valittuna konserttipäivänä lipputyypin mukaan. Kahden päivän lipun hinta on toimituskuluineen alkaen 135 euroa.

Päiväkohtaisten Kirjurinluodon lippujen hinta on toimituskuluineen alkaen 75 euroa. Kirjurinluodon portilta ostettuna päiväliput maksavat 80 euroa. Pääkonserttien alkuun asti on myynnissä myös kolmen päivän lippuja, jotka maksavat toimituskuluineen alkaen 175 euroa. Kaikki liput vaihdetaan konsertteihin saavuttaessa rannekkeisiin.

Pori Jazz järjestetään 51. kertaa 9. –17. heinäkuuta. Kirjurinluodon pääkonserttien lisäksi festivaaliin kuuluu runsaasti oheisohjelmaa, josta iso tarjoillaan ilman pääsymaksua. Koko laaja ohjelma julkaistaan lähiaikoina.

www.porijazz.fi