10.04.2013

Jaakko Kuusisto ei palaa työlomaltaan Sinfonia Lahden konserttimestariksi

Kuusisto keskittyy jatkossa omaan taiteelliseen toimintaansa

Sinfonia Lahden konserttimestarina vuodesta 1999 toiminut viulutaiteilija Jaakko Kuusisto keskittyy jatkossa taiteelliseen toimintaansa mm. säveltäjänä ja kapellimestarina eikä palaa työlomaltaan Sinfonia Lahden konserttimestariksi.

”Omat taiteelliset projektini ovat kehittyneet tavalla, joka pakottaa tekemään valintoja ajankäytön suhteen. Sinfonia Lahden kanssa vietetyt 14 vuotta ovat olleet erityisen antoisia, ja nyt tuntuu olevan sopiva hetki siirtää painopistettä”, Jaakko Kuusisto toteaa ja jatkaa: ”Orkesteri on tarjonnut minulle merkittäviä haasteita ja mahdollisuuksia, joista olen kiitollinen.”

Sinfonia Lahden intendentti Tuomas Kinberg sanoo Jaakko Kuusiston olleen monipuolinen ja erinomainen konserttimestari ja rikastuttaneen orkesterin toimintaa useilla eri tavoilla. ”Ilman muuta Kuusiston menetys on valitettavaa, mutta samalla on ymmärrettävää, että hänen kaltaisensa monilahjakkuus tahtoo panostaa entistä vahvemmin uuteen luovaan toimintaan. Tämä tulee varmasti näkymään Suomen musiikkielämässä myönteisenä asiana”, Kinberg toteaa ja summaa: ”On ollut rikkaus saada pitää Kuusisto näinkin kauan Sinfonia Lahdessa yhtenä taiteellisen tason nostajana. Orkesteri tulee tekemään yhteistyötä hänen kanssaan erilaisten musiikkiprojektien parissa myös tulevaisuudessa.”

Sinfonia Lahden ylikapellimestari Okko Kamu on onnellinen siitä, että on voinut tehdä Kuusiston kanssa yhteistyötä Lahdessa. ”Konserttimestarin asema on keskeinen orkesterin työn kannalta ja tässä mielessä Kuusiston siirtyminen muihin tehtäviin asettaa oman haasteensa tulevaisuuteen”, Kamu painottaa, mutta on kuitenkin vakuuttunut siitä, että Sinfonia Lahden tasoiseen orkesteriin löydetään Kuusistolle erinomainen seuraaja.

Konserttivuonna 2013 -14 Sinfonia Lahden konserttimestarin tehtäviä hoitaa orkesterin toinen konserttimestari Kirill Terentiev, joka on aiemmin toiminut Mariinski-teatterin orkesterissa Pietarissa ensimmäisenä konserttimestarina. Samalla orkesteri ryhtyy toimenpiteisiin konserttimestarin paikan täyttämiseksi.

Sinfonia Lahti järjestää myös kansainvälisen Sibelius-festivaalin 5.-8.9.2013.

Sinfonia Lahti