10.07.2023

Iso osa Kajaanin Runoviikon esityksistä myytiin loppuun – Käyntimäärät ja lipunmyynti nousivat samalle tasolle kuin ennen koronaa

47. Kajaanin Runoviikko järjestettiin 5.–9. heinäkuuta.

Noin puolet Kajaanin Runoviikon maksullisista esityksistä myytiin loppuun. Myytyjen lippujen määrä nousi reilusti viime vuodesta ja näyttää nyt kohoavan samalle tasolle kuin 2019. Vuonna 2020 tapahtuma nimesi Suven runoilijan, mutta peruutti kaikki esitykset. 2021 tapahtumiin sai myydä vain puolet paikoista. Viime vuonna ihmiset eivät vielä lähteneet aivan samalla tavalla liikkeelle kuin aikaisemmin, mutta nyt väkeä saapui Kajaaniin kiitettävästi.

Ennakkoon loppuunmyytyjen esitysten lisäksi täysille saleille esiintyivät muun muassa Ella Pyhältö, Aulikki Oksanen ja Wenla Reimaluoto. Myös oheisohjelmaan kuuluva Rauniokaupunki ry:n järjestämät Kajaanin Runoviikon rock-klubit menivät hyvin ja muun muassa Litku Klemetin keikka torstaina illalla oli loppuunmyyty.

Kajaanin Runoviikolla on paljon tapahtumia, jotka ovat maksuttomia. Runovartti ja Runokaraoke vetivät tuttuun tapaan paljon väkeä, vaikka sää ei niitä aina suosinutkaan. Kahdennenkymmenennen runokiven paljastus oli yksi tapahtuman kohokohdista.

Ensi vuonna Kajaanin Runoviikko järjestetään 3.–7.7. 2024. Kati Outinen jatkaa tapahtuman taiteellisena johtajana.

Festivaalin sivuille

Lisää aiheesta

06.07.2026

Kajaanin Runoviikko: Sulo Rahman valittiin vuoden nuoreksi lausujaksi

Veikko Sinisalo -kilpailun finaali ratkesi tänään ja vuoden nuoreksi lausujaksi valittiin Sulo Rahman. Hän on näyttelijä ja uunituore teatteritaiteen maisteri Nätyltä. Rahman muutti Bangladeshista Suomeen seitsemänvuotiaana eikä vielä silloin osannut suomea. Hänen voittajaesityksensä nimi on…

02.07.2026

Kirsi Kunnas -runopalkinto 2026 myönnetään Kajaanin Runoviikolle

WSOY:n ja WSOY:n kirjallisuussäätiön Kirsi Kunnas -palkinto myönnetään tänä vuonna Kajaanin Runoviikolle. Joka toinen vuosi jaettavan palkinnon tavoitteena on nostaa esiin elävää ja vaikuttavaa runoutta sekä runokulttuuria. Palkinto on suuruudeltaan 10 000 euroa. Kirsi Kunnas -palkinto perustettiin…

01.07.2026

Mikko Roiha Kajaanin Runoviikon taiteelliseksi johtajaksi

Ohjaaja Mikko Roiha on seuraava Kajaanin Runoviikon taiteellinen johtaja. Hänellä on laaja ymmärrys esittävän taiteen kentältä niin Suomessa, kuin Suomen rajojen ulkopuolella. Hänet on palkittu ansioistaan Taiteen valtionpalkinnolla vuonna 2008 ja hän on saanut Valtion…