27.10.2010

Ilpo Tiihonen on Kajaanin Runoviikon Suven Runoilija 2011

Kajaanin Runoviikko on kutsunut ensi kesän Suven Runoilijaksi Ilpo Tiihosen. Vuonna 1950 syntynyt Tiihonen on keskeisimpiä suomalaisia nykyrunoilijoita. Hän on 2000-luvulla saanut lukuisia palkintoja ja saavuttanut myös yleisön suosion humoristiskriittisellä tyylillään.

Tiihosta pidetään modernin suomenkielisen runouden uudistajana. Hän ei häpeile runoissaan soivaa musikaalisuutta eikä vierasta rytmisiä leikkejä. Tiihonen on myös loistava omien runojensa esittäjä.

Runokokoelmien ohella Tiihonen on kirjoittanut näytelmiä ja kuunnelmia. Hänen viimeisin kokoelmansa on vuonna 2009 ilmestynyt Jumalan sumu. Hän esiintyy Helsingin Kirjamessujen avajaisissa torstaina 28.10. kello 11 alkaen Aleksis Kivi -lavalla. Ilpo tiihonen on kirjoittanut Kirjamessujen 10 vuotisjuhlarunon. Tiihosen kustantaja on WSOY.

”Ilpo Tiihosen runoissa on hengitys, hipiä ja hälinä. Säkeiden välissä on aikaa nähdä, notkua kulmilla. Hänen sanansa piirtävät eteeni kuvaa ihmisistä, jotka tunnistan, joihin samaistun. Tiihosen sana puree, potkii, rappaa ja rakastaa. Ottaa sinusta kiinni, kääntää katseesi, näyttää pienen hetken, ihmisestä tuossa vierellä,” luonnehtii Suven Runoilijan valinnut Taisto Reimaluoto.

Reimaluoto on Runoviikon 2011 taiteellinen johtaja. Hän on näyttelijä, joka on tehnyt itse monologinäytelmiä ja joka tunnetaan lukuisista elokuva- ja televisiorooleistaan.

Kajaanin Runoviikko on Helsingin Kirjamessuilla Finland Festivalsin osastolla 6m33.

Runoviikko järjestetään ensi kesänä 6.-10.7.2011 ja ohjelmisto julkaistaan ensi keväänä.

http://www.runoviikko.fi