02.04.2020

Ilmajoen Musiikkijuhlat siirtyy kesäkuulle 2021

Koronavirusepidemiasta johtuvan valmiuslain ja poikkeustilanteen vuoksi tapahtuma kokonaisuutena siirtyy vuodella eteenpäin. Jukka Linkolan säveltämä Hiljaiset perivät maan – ooppera lapuanliikkeestä kantaesitetään 10.6.2021. Teoksen libretosta ja ohjauksesta vastaa Tuomas Parkkinen. Myös konserttiohjelmisto kokonaisuudessaan siirtyy seuraavalle kesälle.

– Emme pysty voimassa olevasta tilanteesta johtuen järjestämään oopperan ehdottomasti tärkeitä harjoituksia. Asiakkaidemme ja esiintyjiemme sekä talkoolaistemme terveys ja turvallisuus ovat meille ehdottoman tärkeitä, joten olemme joutuneet tässä poikkeustilanteessa hyväksymään ylivoimaiset esteet, kertoo toiminnanjohtaja Sari Hanka.

Asiakkaiden lunastamat lipputilaukset sekä tekemät varaukset siirtyvät automaattisesti seuraavan kesän oopperanäytöksiin ja samaan konserttiin. Varatut ja lunastetut istumapaikat pysyvät ennallaan ja kaikki oheispalvelut pysyvät ennallaan.

Lähetämme tilauksen tehneille asiakkaille uudet liput uusilla päivämäärillä tilauksen toimitustavan mukaan joko sähköpostitse tai postitse tulevan syksyn aikana. Myös jo toimitetut liput käyvät edelleen kesälle 2021 siirtyvään näytökseen. Lunastetut ja varatut istumapaikat pysyvät samoina, ainoastaan esityksen päivämäärä muuttuu. Toivomme asiakkailtamme kärsivällisyyttä ja ymmärrystä tässä poikkeuksellisessa tilanteessa. ⁠

Vaikka Musiikkijuhlien 45. kesä muuttui arvaamattomalla tavalla, uskomme, että ensi kesänä vastaanotamme vieraat entistä upeammille juhlille. ⁠

– Olemme jo suunnanneet katseemme seuraavan kesän suunnitteluun ja suhtaudumme luottavaisesti tulevaan, sanoo Hanka.⁠

Samaa mieltä on myös ohjaaja Tuomas Parkkinen. ⁠

– Puhallamme oopperan uudelleen henkiin keväällä 2021. Uskon, että aika hioo Hiljaiset perivät maan -kantaesityksestä vielä vaikuttavamman. Oopperan paloa ei Ilmajoella mikään mahti pysty sammuttamaan!⁠

Jukka Linkolan säveltämä Hiljaiset perivät maan -ooppera lapuanliikkeestä kantaesitetään 10.6.2021. ⁠