25.05.2015

Ilmaiskonserttisarja Kuule Sävel! tuo kuoromusiikin mahdollisimman monien ulottuville 4.­–7.6.

Tampereen Sävelen aikaan järjestettävässä Kuule Sävel! -konserttisarjassa kuorot ja lauluyhtyeet tuovat musiikkia hoitokoteihin, museoihin ja ravintoloihin sekä esiintyvät Finlaysonin alueella. Kuoromusiikin kuuntelun voi yhdistää taidenäyttelyvierailuun, leikkihetkeen tai pikniklounaaseen. Konserttipaikkojen mukaan kuullaan niin perinteistä ohjelmistoa kuin viihde- ja pop-sovituksiakin.

Esimerkiksi Tampereen Taidemuseon näyttelystä ja talon kauniista akustiikasta voi nauttia perjantaina 5.6. klo 15 Kamarikuoro Piccolon konsertissa. Poikkeuksellisin konserttipaikka on Rajaportin Sauna, jonka pihalla kuullaan jyväskyläläistä Kulissi Goes Acappellaa perjantain parhaaseen sauna-aikaan klo 18.30.

Lauantaina kuoroja esiintyy eri puolilla Finlaysonin aluetta klo 12.00 alkavissa Finlayson Art Arean avajaisissa ja myöhemminkin iltapäivällä. Konserttipaikkoina ovat Väinö linnan aukio, Työväenmuseo Werstas, Lastenkulttuurikeskus Rulla, Panimoravintola Plevna ja Siperian aukio.

Lapset pääsevät nauttimaan kuoromusiikista erityisesti Rullan konsertissa lauantaina klo 13.30. 25-henkinen lapsikuoro CandoMini esiintyy osana Rullan Sibelius-aiheista väririehaa.

Festivaalikävijöiden on helppo seurata Kuule Sävelen konsertteja Tampere-talon aulan Kuorotorilla perjantaina ja lauantaina. Lavalle nousee muun muassa Yleisradion henkilökuntakuoro Ylennys. Yleisöllä on mahdollisuus laulaa Kulttuuriravintola Telakan terassilla, jolla ohjatut yhteislaulutuokiot soivat joka ilta torstaista lauantaihin. Kuule Sävel! huipentuu sunnuntain kuoropiknikkiin Sorsapuistossa.

Tampereen Sävel järjestetään 3.-7.6.2015.

http://tamperemusicfestivals.fi/vocal/