30.06.2021

Iitin musiikkijuhlat: Marjukka Tepponen ja Kevin Greenlaw esiintyvät Iitissä Hiidenvuoren konsertissa

Iitin musiikkijuhlien elokuulle siirrettyyn yökonserttiin Hiidenvuoren laella ovat tulossa konsertoimaan sopraano Marjukka Tepponen ja puolisonsa baritoni Kevin Greenlaw. Vuorelle perinteisesti kannettavaa pianoa soittaa musiikkijuhlien taiteellinen johtaja Laura Mikkola itse. Normaalisti lauantain ja sunnuntain välisenä yönä pidetty konsertti järjestetään nyt poikkeuksellisesti perjantai-iltana 6. elokuuta ja sen alkamisajankohtaa aikaistetaan tunnilla totutusta.

Tepponen esiintyy myös Iitin kirkon konsertissa sunnuntaina 8. elokuuta. Hän on valloittanut karismallaan niin yleisön kuin kriitikotkin kansainvälisillä ja kotimaisilla ooppera-areenoilla kuten Suomen kansallisoopperassa ja Savonlinnan oopperajuhlilla. Tepposen merkittävimpiin rooleihin ovat kuuluneet mm. Puccinin La Bohemen Mimí ja Mozartin Cosi fan tutten Fiordiligi sekä Tšaikovskin Jevgeni Oneginin Tatjana. Hänet tunnetaan myös ahkerana konsertoijana sekä klassisen että kevyemmän musiikin saralla. Iitin musiikkijuhlilla ja Hiidenvuorella Tepponen esiintyi ensimmäisen kerran vuonna 2010 yhdessä Waltteri Torikan kanssa. Molemmat olivat silloin juuri voittaneet Lappeenrannan laulukilpailut.

Yhdysvaltalainen Greenlaw on tehnyt merkittävän uran Euroopassa laulamalla oopperarooleja mm. Pariisin valtionoopperassa ja Berliinin koomisessa oopperassa. Hänen keskeisiä roolejaan ovat olleet Mozartin Figaron häiden kreivi, Mozartin Don Giovannin nimirooli sekä Debussyn Pelléas ja Mélisande -oopperan Pelléas. Suomen kansallisoopperassa Greenlaw debytoi vuonna 2018 kummituksena Andrew Lloyd Webberin huippusuositussa Oopperan kummitus -musikaalissa, jonka esitykset saanevat jatkoa syksyllä.

Viidestä konsertista koostuva Iitin festivaali järjestetään 5.8.–8.8. Lipunmyynti on alkamassa lähiaikoina. Myyntiin tulevien lippujen määrässä kuten muissakin järjestelyissä otetaan huomioon epidemiatilanne ja -määräykset. Tilannetta päivitetään mm. musiikkijuhlien kotisivuilla www.iittifestival.fi.