12.01.2017
Iitin musiikkijuhlat 2017: suomalainen orkesteri, suomalaisia nuoria kykyjä ja Einojuhani Rautavaaran musiikkia
Viisitoista vuotta täyttävä Iitin musiikkifestivaali tuo Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlavuonna estradille nuoria lupaavia suomalaisia muusikoita. Niin sellisti Oskari Pennanen kuin Sibelius-Akatemian nuorisokoulutuksen opiskelijoista kootun Borea-kvartetin jäsenet ovat vasta parikymppisiä. Myös vieraileva sinfoniaorkesteri on suomalainen Mikkelin kaupunginorkesteri. Itseoikeutettu säveltäjänimi on viime vuonna edesmennyt Einojuhani Rautavaara, jonka elämäntyötä musiikkitieteen professori Eero Tarasti valottaa esitelmässään ja jonka teoksia kuullaan kaikissa iltakonserteissa.
Yhteistyötä naapurikuntien kulttuuritoimijoiden kanssa
Suomen juhlavuoden Tehdään yhdessä -teeman hengessä Iitin musiikkijuhlat tekee poikkitaiteellista yhteistyötä naapurikaupunkien Lahden ja Kouvolan kulttuuritoimijoiden kanssa. Ensimmäisen kerran viime vuonna toteutettu konsertti taidekeskus Taarastissa saa jatkoa, ja ensi kesänä myös Taarasti tulee Iittiin nuorten taiteilijoiden ”Näkyvä ääni” -näyttelyn muodossa.
Verlan tehdasmuseo Kouvolassa on jo vakiintunut yhdeksi Iitin musiikkijuhlien konserttipaikaksi, mutta tällä kertaa lähdetään konsertoimaan myös Kuusankoskitalon konserttisaliin. Kuusankoskitalossa yleisöllä on tilaisuus tutustua ainutlaatuiseen ”Kymijoki Suomen taiteessa” -näyttelyyn. Useita sen keskeisiä teoksia hankittiin mm. Kymiyhtiön kokoelmiin jo 1800-luvun lopulla.
Tangoa Verlassa, Tuure Kilpeläinen & Kaihon karavaani kirkossa
Tuure Kilpeläinen Kaihon karavaaneineen esiintyy Iitin kirkossa torstaina. Edellisillan konserteista maailmanperintökohde Verlassa vastaa uuden tangon yhtye Nuevo Quinteto ¡Otra Vez! Puimalassa on lauantaina Pedro Hietasen show. Hiidenvuorella laulavat sopraano Linda Urbanski ja tenori Jyrki Anttila.
IITIN MUSIIKKIJUHLAT 14. – 17.6.
Iitin 14. valtakunnallinen nuorison musiikkikurssi 9. – 18.6.