27.07.2017

Hyvän elämän Täydenkuun tanssit sykähdyttävään loppuunsa

Hyvän elämän ja hyvinvoinnin ajatusten ympärille rakennettu ohjelma valloitti Pyhäjärven ja Suomen kursseilla, luennoilla ja ennen kaikkea sykähdyttävillä tanssiteoksilla.

“Isä minä tykkäsin”, helähti varsin spontaanisti, kun festivaalin viimeisen näytöksen loputtua ovi heilahti auki. Jarkko Mandelinin luotsaama Kinetic Orchestra esiintyi Täydenkuun tanssien päättävänä numerona melkein täydelle salille Pyhäjärven Keskuskoululla.

Perjantaissa tarinoita, taitoa ja luottamusta

Täydenkuun tanssien perjantaissa nähtiin Noora Oertelin ja Elina Selamon Sillat, joka pohjautuu Jukka Itkosen runoihin. Yhdessä paikallisten lasten ja nuorten kanssa valmistettu teos johdatti katsojat tanssipolulla ajasta ja paikasta toiseen.

Inarinsaamelaisen Auri Aholan Jotteeh vuotuismuutti katsojansa salaperäistä logiikkaansa noudattaen Hotellinrannan puistikossa. Oli upeaa katsella nykytanssijoiden kärjen antavan todella mennä, kiehtovan maagisen musiikin säestyksellä.

Hämmästyttävä ja hengästyttävän fyysinen Kinetic Orchestra kirvoitti runsaat, ansaitut suosionosoitukset. Nykytanssin ja akrobatiankin keinoin voi kertoa lapsen luottamuksen saavuttamisesta, mukaansatempaavalla ja liikkumaan innostavalla tavalla.

Intohimosta tanssiin

Neljän festivaalipäivän aikana nähtiin unohtumattomia esityksiä. Erityisen suuren vaikutuksen festivaalikansaan tekivät Gruppen Fyran energinen ja ennakkoluuloton Pitkät piuhat, Jyrki Rytilän TRE-kurssit ja Marjo Kuuselan teos Kristina, joka vaikuttavuutta lisäsi Pyhäjärven kirkko upeana tapahtumapaikkana. Myös Sonja Pakalénin teos Pyhäjärviset, joka kertoo paikallisten tarinoita nykytanssin keinoin, kosketti ja tavoitti yleisönsä ainutlaatuisella tavalla.

“Ilman meitä intohimoisia ihmisiä mitään tästä ei tapahtuisi”, taiteellinen johtaja Kirsi Törmi korosti festivaalin päättäjäissanoissaan. “Kiitokset ihan jokaiselle.”

Yhteensä näiden neljän festivaalipäivän aikana näytöksiin, työpajoihin ja muuhun oheisohjelmaan osallistui yli 2000 festivaalikävijää.

www.fullmoondance.fi