18.03.2026

Hetan Musiikkipäivät hellii jälleen klassisen musiikin ystäviä Enontekiöllä 1.-5.4.2026

Lisääntyvä pohjoisen valo ja pääsiäisviikko muuttavat Hetan kirkonkylän jälleen hiihtäjien ja klassisen musiikin ystävien kohtaamispaikaksi. Järjestyksessään 57. kertaa järjestettävän festivaalin ohjelmiston on koonnut ensimmäistä vuottaan Hetan Musiikkipäivien taiteellisena johtajana toimiva klarinetisti Lauri Sallinen. Rovaniemelle kotiutunut ja vuodesta 2022 kittiläläisen Taideyhdistys Hiljaisuus ry:n toisena taiteellisena johtajana toiminut Sallinen on pyrkinyt uudistamaan perinteikästä tapahtumaa yleisöä kutsuvaan suuntaan. Ohjelmistovalinnoissa painottuvat suomalaiset huippumuusikot ja kamarimusiikin lisäksi tilaa annetaan myös kansanmusiikille, periodisoittimille sekä joiulle.

Monipuolinen ohjelmisto

Ohjelmisto ulottuu keskiajalta ja barokista aina nykysäveltäjien teoksiin. Konsertteja on hiljaisen viikon mittaan Enontekiön kirkossa, Pyhäkeron autiotuvalla sekä Kautokeinon Juhl’s Silver Galleryssa. Festivaali käynnistyy keskiviikkona koululaisille suunnatulla konsertilla, jossa esiinyy jouhikonsoittaja Ilkka Heinonen. Kiirastorstain tiivistunnelmaisessa avajaiskonsertissa esiintyy Euroopassa ahkerasti kiertänyt Ensemble Gamut. Pitkäperjantaina  päivällä on mahdollisuus kokea Enontekiön kirkko uudesta näkövinkkelistä, kun alttoviulisti Hanna Pakkala soittaa osia Johann Sebastian Bachin soolosellosarjoista. Meditatiivinen Bach-konsertti on hiljaiseen viikkoon sopiva hetki itselle ja viulumusiikille. Illalla teosjärkäle Joseph Haydnin Jeesuksen seitsemän sanaa ristillä saa Hetan kirkossa erityisen tunteikkaan tulkinnan vanhaan musiikkiin erikoistuneelta Guts! -jousikvartetilta. Kokonaisuutta syventää entisestään nokkahuilisti Juho Myllylä.

Lankalauantaina Pyhäkeron maksuton hiihtokonsertti Tervehdys valolle kutsuu festivaalikävijät kimmeltävien hankien ja sävelten syleilyyn. Toiseen matineaan matkataan Kautokeinoon Norjan puolelle, kun matkakonsertti Heijastuksia – Refleksjoner tarjoilee värikästä tyylien kirjoa uusista Ánnámáretin joiuista aina riemukkaaseen kamarimusiikkiin. Päivän päättää kirkkomusiikin konsertti, jossa kuullaan monipuolisesti hymnejä, virsiä, psalmeja ja koraaleja eri ajoilta ja seuduilta. Sunnuntain konsertti Valon ja musiikin juhlaa päättää festivaalin onnellisiin säveliin, ohjelmistossa Robert Schumannin romanttisia teoksia tulkitsee pianolla Anna Kuvaja. W.A. Mozartin Kvintetto pianolle ja puhaltimille -teoksen soinnit neljän erilaisen puhaltimen voimin (Saku Mattila; oboe, Lauri Sallinen; klarinetti, Jaakko Luoma; fagotti ja Tommi Hyytinen; käyrätorvi) luovat mestariteokseen vastustamatonta iloa, väriä ja kirkkautta.

Hetan Musiikkipäivät on klassisen ja kirkkomusiikin festivaali, joka järjestetään vuosittain pääsiäisen aikaan Enontekiöllä. Tapahtumaa on järjestetty vuodesta 1969 lähtien samalla konseptilla; Musiikkipäivillä yhdistyy ainutlaatuisella tavalla musiikki, valoon heräävä arktinen luonto sekä hiihtäminen keväisillä hangilla.

Hetan Musiikkipäivät

 

Festivaalin sivuille