07.09.2011

Helsingin juhlaviikoilla 184 000 kävijää

Helsingin juhlaviikkojen vuoden 2011 alustava kokonaiskävijämäärä oli 184 000. Sunnuntaina 4.9. päättyneen festivaalin pääsymaksullisissa tapahtumissa oli 53 500 kävijää ja ilmaistapahtumiin osallistui yhteensä 130 200 taiteen ystävää.

Luvut täsmentyvät loppuvuodesta, kun festivaalin pitkäkestoisimmatkin tapahtumat ovat päättyneet.

Helsingin juhlaviikot tarjosi tänä vuonna mittavien kansainvälisten produktioiden lisäksi pienimuotoisia ja intiimejä tapahtumia, yllättäviä kotimaisten artistien yhdistelmiä sekä runsaasti ilmaisohjelmaa. Kulttuurit kohtasivat festivaalilla: kaikkiaan esiintyi yli tuhat taiteilijaa 33 eri maasta.

Huvila-teltan 17 laadukkaasta konsertista kahdeksan oli loppuunmyytyjä.

Festivaalin suurimpaan kaupunkitapahtumaan Taiteiden yöhön osallistui arviolta 55 000 ihmistä. Taiteiden yön näkyvin yksittäinen tapahtuma oli Eläimet kylässä –kulkue, johon osallistui noin 3 000 ihmistä valkoisine eläinhahmoineen. Kulkueeseen valmistauduttiin Taiteiden yön alusviikolla työpajoissa yhteensä 8 000 kaupunkilaisen voimin.

Festivaalin tämän vuoden uutuutena oli oma Juhlaviikkoklubi, joka tarjosi festivaaliohjelmaan linkittyvää ohjelmaa musiikista klovneriaan ja keskustelutilaisuuksiin. Kaikki klubin 14 tapahtumaa olivat ilmaisia.

Helsingin juhlaviikkojen ohjelmiston olennaisena osana olivat myös teatterifestivaali Stage (6 028 kävijää), Runokuu (4 336 kävijää), Art goes Kapakka (60 000 kävijää), Cirko Pikkolo (1 230 kävijää) ja Viapori Jazz (2 500 kävijää). Luvut sisältyvät Juhlaviikkojen kokonaiskävijämäärään.

Osaan tapahtumista voi tutustua varsinaisen festivaalin päätyttyäkin: esimerkiksi Terike Haapojan näyttely Edge of the World sekä Rax Rinnekankaan photo-cinema-teos Face to Face ovat esillä Amos Andersonin Taidemuseossa 31.10. asti ja Michaël Borremansin näyttely Helsingin Taidehallissa 9.10. saakka.

Seuraavan kerran Helsingin juhlaviikkoja vietetään 17.8.–2.9.2012.

http://www.helsinginjuhlaviikot.fi