30.01.2024

Helsingin juhlaviikkojen taiteelliseksi johtajaksi on valittu Johanna Freundlich

Helsingin juhlaviikot on Pohjoismaiden suurin monitaiteellinen kaupunkifestivaali. Viisikymmentäkuusi vuotta täyttävä festivaali hakee entistäkin laajempia yleisöjä ja vahvoja yhteistyömuotoja kotimaisen ja kansainvälisen taide- ja kulttuurikentän kanssa.

Helsingin juhlaviikkojen taiteelliseksi johtajaksi on nimitetty Johanna Freundlich 24.1.2024 alkaen. Hän vastaa festivaalin taiteellisesta suunnittelusta vuosina 2025–2029. Freundlich on kulttuurin moniosaaja, jolla on kokemusta muun muassa teatteri- ja oopperaohjaajan, käsikirjoittajan ja dramaturgin tehtävistä sekä klassisen musiikin tuotannoista. Lisäksi hän on toiminut Tampereen Teatterikesän taiteellisen johtotiimin jäsenenä. Freundlichilla on myös kansainvälistä ohjaajakokemusta esimerkiksi Yhdysvalloista ja Venäjältä.

”Helsingin juhlaviikot on tarjonnut jo vuosikymmenten ajan ainutlaatuisia kulttuuri- ja taide-elämyksiä laajoille yleisöille. Taiteellisen johtajan vaihtuminen mahdollistaa festivaalille aina uudistumista ja olemme iloisia, että uutta suuntaa on nyt määrittämässä Johannan kaltainen henkilö. Helsingin tapahtumasäätiön hallitus ja johto ovat vakuuttuneita siitä, että hänen osaamisensa ja näkemyksensä tarjoavat Juhlaviikoille mahdollisuuden luoda edelleen merkityksellisiä ja täysin omaa luokkaansa olevia kulttuurielämyksiä sekä kehittää monipuolisen taiteen Helsinkiä”, toteaa Juhlaviikkoja järjestävän Helsingin tapahtumasäätiön hallituksen puheenjohtaja Laura Rissanen.

“Helsingin juhlaviikot on huikea moniääninen festivaali, joka on aidosti Helsingin näköinen ja kansainvälisesti erittäin varteenotettava”, sanoo vastavalittu taiteellinen johtaja Johanna Freundlich. “Olen nähnyt neljän edellisen taiteellisen johtajan työtä ja on kunnia olla osa tätä jatkumoa. Laajuutensa ja monitaiteellisen lähestymistapansa ansiosta Juhlaviikoilla on mahdollisuus olla kaikkien helsinkiläisten saavutettavissa ja liittää saman tapahtuman pariin hyvinkin erilaisia ihmisiä – olla eräänlainen suuri yhteinen nimittäjä.”

Marko Ahtisaari on toiminut festivaalin taiteellisena johtaja kaudella 2019–2024. Taiteellisten johtajien välinen siirtymäkausi on ensi kertaa näin pitkä koko Juhlaviikkojen historiassa. Ahtisaari vastaa siis vielä kuluvan vuoden 2024 festivaalin ohjelmistosta. Osa tämän vuoden ohjelmasta, mukaanlukien The Cleveland Orchestran vierailu, on jo julkaistu ja ohjelma kokonaisuudessaan julkistetaan maalis–huhtikuussa.

Helsingin juhlaviikkoja vietetään 15.8.–1.9.2024. Ohjelma ja lisätiedot: helsinginjuhlaviikot.fi. Lisää ohjelmaa julkaistaan kevään 2024 aikana.

Juhlaviikkojen pääyhteistyökumppani on Elisa, sponsori Accenture ja palvelukumppanit ovat Akun tehdas, Grano, Heku, Marski by Scandic ja Renault.

Helsingin juhlaviikot on Pohjoismaiden suurin monitaidefestivaali, joka järjestetään vuosittain elo-syyskuun vaihteessa. Juhlaviikkojen taustaorganisaationa toimii Helsingin kaupungin perustama Helsingin tapahtumasäätiö.

Festivaalin sivuille

Lisää aiheesta

25.01.2024

The Cleveland Orchestralle toinen konsertti Helsingin juhlaviikoille

The Cleveland Orchestran Helsingin juhlaviikoille marraskuussa julkaistu konsertti myi nopeasti loppuun. Suuren kysynnän vuoksi orkesteri tekee Helsingissä toisen konsertin ja esiintyy Musiikkitalossa myös 29. elokuuta, jolloin ohjelmassa on Sergei Prokofjevin toinen sinfonia ja Hector Berliozin…

02.01.2024

Helsingin juhlaviikot: Aurora-orkesterin tulkinta Kevätuhrista katsottavissa Ylellä

Taltiointi Juhlaviikoilla nähdystä Igor Stravinskyn ikonisesta Kevätuhrista on saapunut Yle Areenaan! Aurora-orkesterin ja Nicholas Collonin visuaalinen tulkinta mestariteoksesta esitettiin Juhlaviikoilla elokuussa täydelle salille – orkesterille ominaiseen tapaan täysin ilman nuotteja. Kevätuhrin lisäksi esitykseen kuului teoksen taustoista kertova…

30.11.2023

The Cleveland Orchestra konsertoi Helsingin juhlaviikoilla

Maailman tunnetuimpiin sinfoniaorkestereihin lukeutuva The Cleveland Orchestra saapuu Helsinkiin osana ensi vuoden Juhlaviikkojen klassisen musiikin ohjelmaa. Huvilan ohjelmistoon on vahvistunut juhlavuosiaan viettävien Angélique Kidjon ja Samuli Putron esiintymiset. Viiden erityisen arvostetun yhdysvaltalaisen orkesterin maineikkaaseen Big Five…