18.05.2012

Heinäkuussa tiet vievät Jyväskylän Kesän Telttaan

Festivaaliteltan ohjelmisto on täynnä ainutlaatuisia loistavalla musiikilla, oivaltavalla komiikalla ja näyttävällä lavashowlla höystettyjä esityksiä. Kokemisen arvoisia ovat ainakin uusi kotimainen rytmimusiikin kokoonpano, The Northern Governors sekä ensi kertaa Suomessa esiintyvät Violons Barbares ja The New Rope String Band.

Ultralahjakkaiden muusikoiden The Northern Governors–yhtye koostuu ystävillä vahvistetusta serkkukatraasta, joka löi hynttyyt yhteen jakaakseen intohimoaan jazz-, groove- ja soul-musiikkiin. Tämän sensaatiomaisen superkokoonpanon muusikot ovat vielä nuoria, mutta heidän musiikissaan kurotetaan vuosikymmeniä taaksepäin, sillä vaikutteita haetaan tukevasta 70–luvun soulfunkista. Kun mukaan lisätään vielä hieman afrobeatia ja rappia, musiikillinen juhlakattaus on valmis.

Monien instrumenttien ja taipuisien vokaaliosuuksien The Northern Governors on lyhyen olemassaolonsa aikana osoittanut olevansa ajaton ja inspiroitunut yhtye, jolle povataan riittävän tuoreutta ja kysyntää vuosiksi eteenpäin. Saapahan yhtye kunnian lämmitellä myöhemmin kesällä Suomeen ensimmästä kertaa saapuvaa supertähti Norah Jonesiakin. Tässä bändissä uuden sukupolven groove sykkii taatusti selkäytimestä asti.

The Northern Governors Teltassa Kampuksen kentällä tiistaina 10.7. klo 21.

Mongolialais-ranskalais-bulgarialainen Violons Barbares yhdistelee musiikillisia tyylejä ennenkuulumattoman taidokkaasti. Kun näiden virtuoosien käsissä soivat Mongolian kansallissoittimena tunnettu hevosenpäänviulu morin khoor, perinteinen bulgarialainen gadulka ja rytmikkäät perkussiot, yhdistyvät balkanilaismelodiat ja nykyperinteen musiikilliset virtaukset taidokkaasti toisiinsa. Vaikuttavan kurkkulaulun kruunatessa koko komeuden onnistuu tämä trio luomaan musiikillaan tunteellisen, harmonisen ja voimakkaan kulttuurirajoja rikkovan esityksen. Violons Barbaresin ajoittain rockenergiaakin huokuva musiikki groovaa, tanssittaa ja vakuuttaa.

Violons Barbares Teltassa Kampuksen kentällä torstaina 12.7. klo 22.

Erinomaisen soittotaidon ja mitä monipuolisimman lavashown yhdistelmä todella toimii brittiläisen The New Rope String Bandin kohdalla. Trio yhdistelee sirkusta, klovneriaa, slapstickiä ja brittihuumoria akustiseen ja vauhdikkaaseen kansanmusiikkiin. Bändin konsertin yhtyesoitot, harmoniset rytmit, Monty Python –tyylinen absurdismi sekä pyrotek-niikka ja vuorovaikutteiset live-filmit tekevät tästä muusikkokolmikosta niin naurettavan hyvän visuaalisen kokonaisuuden, ettei heistä yksinkertaisesti voi olla pitämättä. Rajatonta energiaa, ylitsevuotavia spektaakkeleita ja loistavaa musiikkia hyväntahtoi-suudella höystettynä tarjoileva The New Rope String Band on elämys, jota ei unohda koskaan.

The New Rope String Band Teltassa Kampuksen kentällä perjantaina 13.7. klo 19.

Etusivu