29.05.2015

Harvoin esitettyä Sibeliusta ja muita erikoisuuksia Iitin musiikkijuhlilla

Iitin musiikkijuhlien kesän ohjelmistoon kuuluu sävellyksiä, joita kuullaan live-konserteissa perin harvoin. Esimerkiksi Jean Sibeliuksen Metsänhaltija-nimellä tunnettu melodraama Skogsrået Viktor Rydbergin runoon vuodelta 1894 kuuluu tällaisiin. Sibeliuksen pari vuotta aikaisemman Itä-Karjalan-matkan ja Kullervon säveltämisen vaikutusta henkivän teoksen nuotit löytyivät ainoastaan Kansallisarkiston kokoelmista. Avajaiskonsertissa Iitin kirkossa 11. kesäkuuta melodraaman esittää pianosta, jousisoittimista ja puhaltimista koostuva yhtye; lausujana on Hannu-Pekka Björkman.

Modernisteina tunnettujen säveltäjien Arnold Schönberg, Anton Webern ja Alban Berg versioita Johann Strauss nuoremman erittäin tunnetuista valsseista puolestaan jouduttiin metsästämään ja vuokraamaan ulkomaisista musiikkikirjastoista ja kokoelmista. Näitä valsseja kuullaan Iitin kirkossa 12. ja 13. kesäkuuta, esittäjinään mm. Enesco-kvartetti. Sibeliuksen 150-vuotisjuhlavuoden kunniaksi Iitin musiikkijuhlien ohjelmassa on myös mestarin viulu-, piano- ja lauluteoksia sekä professori Eero Tarastin pianosäestyksinen Sibelius-esitelmä.

Oman lisänsä juhlavuoteen tuo 1900-luvulla kautta maailman tunnetun ja palkitun valokuvaajan Yousuf Karshin ottama Sibeliuksen muotokuva. Vuonna 2002 kuollut Karsh oli armenialaiskanadalainen valokuvaaja, jonka muotokuvat Albert Einsteinista, Äiti Teresasta, Winston Churchillistä, Pablo Picassosta ja lukemattomista muista lähihistorian merkkihenkilöistä ovat tuttuja kaikkialla. Karsh pääsi toteuttamaan toiveensa Sibeliuksen kuvaamisesta vuonna 1949 Ainolassa. Valokuvaharvinaisuuden käyttöön julisteena on saatu lisenssi, ja se esitellään sekä Sibeliuksen kotimuseossa Ainolassa että Iitin musiikkijuhlilla. Sibelius-fanit ympäri maailman voivat ostaa kuvalla varustettua julistetta myös internetissä.

Ennen varsinaista juhlaviikkoa Iitin musiikkijuhlat starttaa Ainolassa 7. kesäkuuta, jossa Sibeliuksen flyygelin ääreen istahtaa juhlien taiteellinen johtaja pianisti Laura Mikkola ja hänen seuranaan soittaa tanskalainen säveltäjä-sellisti Jakob Kullberg. Ensimmäisen kerran Ainolan ”varaslähtö” järjestettiin viime vuonna. Silloin Laura Mikkola esiintyi mm. Apocalyptica-yhtyeestä tunnetun sellistin Perttu Kivilaakson kanssa.

Musiikkijuhlaviikko päättyy perinteisesti yökonserttiin Hiidenvuorella, jossa laulavat sopraano Johanna Kalmari ja bassobaritoni Juha Uusitalo. ”Kiireelle korkean vuoren” kannettua pianoa soittaa Kristian Attila.

Iitin musiikkijuhlien koko ohjelma: www.iittifestival.fi

IITIN MUSIIKKIJUHLAT 10.–13.6.2015
& nuorison musiikkikurssi 5.–14.6.2015