18.11.2022

Folklandia antaa areenan korkeatasoisille kotimaisille kansantanssiryhmille

Kansanmusiikin ja kansantanssin suurtapahtuma Folklandia järjestetään Baltic Princessillä 13.–14.1.2023. Folklandia julkaisee jälleen kolme uutta esiintyjäkokoonpanoa festivaalin ohjelmistosta. Koko ohjelmisto julkistetaan ensi viikon tiistaina 22.11. kello 12 tapahtuman verkkosivuilla folklandia.fi ja festivaalin sovelluksessa.

Vuonna 2019 perustettu Junna ajaa kansanmusiikin luomun soundin efektiketjun läpi ja näyttää, miltä kuulostaa, kun kansanmusiikki käännetään kaakkoon ja sen yli. Anna Haaraojan ja Juha Seppäsen duon soinnissa konemusiikki kohtaa vanhat pelimannisävelmät, ja lopputulos on kuin sähköä ilmassa! Viululla, kemençellä ja syntikoilla Junna maalaa suomalaisen perinnemaiseman turkoosiin ja violettiin.

Junnan kanssa esiintyvät tanssitaiteilijat Riina Hosio ja Mitja Pilke. Hosio & Pilke (est. 2012) tempautuvat Junnan kanssa vapaan paritanssin maanitukseen, sen sykkeeseen ja jännitteeseen.  Tämän luottoparin kontaktin harmonia ja kolina perustuvat kymmenvuotiseen yhteisen kansanomaisen paritanssimisen ja keskustelemisen historiaan. Tanssijat esittävät teokset ”Vie mua”, ”Kato mua” ja ”Kestä mua”.

Kansantanssiyhtye PRO tulee Turusta ja on valittu Pispalan Sottiisin Vuoden kansantanssiyhtyeeksi 2022. PRO haluaa levittää kansanomaisen paritanssin iloa. Ryhmä koostuu yhdeksästä tanssijasta ja kuudesta soittajasta, jotka viihtyvät hyvin yhdessä sekä lavalla että sen ulkopuolella. PRO haluaa Vuoden kansantanssiyhtye -nimityksen myötä nostaa esiin varsinaissuomalaista kansantanssia ja rohkaista kaikkia heittäytymään mukaan tanssin maailmaan.

Kansantanssiryhmä Raito on oululainen nuorten aikuisten ryhmä, jota yhdistää intohimo tanssiin, rakkaus toisiinsa ja arvostus omia juuriaan kohtaan. Tämä taidokas ja tyylikäs ryhmä on alun perin Rovaniemeltä lähtöisin, mutta ryhmä on juurruttanut kotipaikkansa Ouluun. Raiton taiteellisena johtajana, ryhmän opettajana sekä koreografina toimii Elssa Antikainen. Raito esittää Folklandialla tanssiteoksen Meteor.

Festivaalin koko ohjelmisto julkaistaan tiistaina 22.11.2022 kello 12. Risteilypaketit ovat myynnissä Ikaalisten Matkatoimistossa. Tapahtuman järjestää Suomen Nuorisoseurat yhteistyössä yli 40 keskeisen alan kotimaisen ja pohjoismaisen toimijan kanssa.

Festivaalin sivuille

Lisää aiheesta

22.11.2022

Rosoista folkia, pirskahtelevaa polkkaa ja pelimannipoljentoa – Folklandian ohjelmisto on julki nyt!

Kansanmusiikin ja kansantanssin suurtapahtuma Folklandia järjestetään Baltic Princessillä 13.–14.1.2023 jo 26. kerran. Ohjelmistoa tähdittävät kotimaisen ja pohjoismaisen folkin eturivin artistit ja kiinnostavimmat kokoonpanot. Etno-popartisti Vilma Jää yhdistää vuosisatoja vanhoja tarinoita elektroniseen musiikkiin. Kansanmusiikkia valtavirtaan vievän…

Lue lisää

04.11.2022

Kansainvälisesti kiinnostavat alan huiput valloittavat Folklandialla

Kansanmusiikin ja kansantanssin suurtapahtuma Folklandia järjestetään Baltic Princessillä 13.–14.1.2023. Tänään Folklandia julkaisee jälleen kolme uutta esiintyjäkokoonpanoa festivaalin ohjelmistosta. Koko ohjelmisto julkistetaan 22.11. tapahtuman verkkosivuilla ja festivaalin sovelluksessa. Ruotsalainen Northern Resonance on jousitrio, joka vie kuulijansa…

Lue lisää

30.09.2022

Folklandia 2023 paljastaa kolme uutta festivaalille kiinnitettyä esiintyjäkokoonpanoa 

Kansanmusiikin ja kansantanssin riehakas talvifestivaali Folklandia järjestetään Baltic Princessillä 13.–14.1.2023. Tänään perjantaina julkaistaan kolme uutta esiintyjäkokoonpanoa festivaalin ohjelmistosta. Koko ohjelmisto julkistetaan marraskuussa. Risteilyllä nähdään yli sata esiintyjää lähes kellon ympäri. ENKEL on herkkä ja hersyvä…

Lue lisää