16.05.2013

Etnojazz-yhtye Tuigu Kuopio Tanssii ja Soihin

Kansallisbaletin Kuopioon päättyvä kesäkiertue avaa Kuopio Tanssii ja Soi -festivaalin torstaina 13.kesäkuuta. Satamassa tanssitaan tänä vuonna joka toinen päivä. Ilmaisohjelmaa täydentää Musiikkikeskuksen Valohallin runsas tarjonta.

Kallaveden maisemissa svengataan kesällä jazzin rytmissä, kun suomalaisia ja skandinaavisia kansansävelmiä, vienankarjalaisia tuutulauluja ja kuubalaista räpiä jazziin sujuvasti improvisoiden sekoittava Tuigu-yhtye nousee Satamatorin lavalle Kuopio Tanssii ja Soi -festivaalin viimeisenä päivänä.

Yhtyeen riveissä soittavat muun muassa legendaarisen, vuonna 1974 perustetun Piirpauke-yhtyeen voimahahmot, Juha Björninen ja Judo Wasama sekä muun muassa Pekka Pohjola Groupissa musisoineet Jussi Liski ja Rob Dominis.

Yhtyeen vierailevana artistina nähdään Havannassa syntynyt, tunnettu kuubalainen rap-artisti Alex Sandunga. Vuonna 2010 perustettu, etnojazz-yhtyeeksi itsensä määrittelevä Tuigu julkaisi 10. toukokuuta uuden levynsä Sophian Rose.

Kansallisbalettia ja venäläisiä kansantansseja

Satamatorin ohjelma on uudistunut. Lavalla nähdään noin tunnin mittaisia tanssi- ja musiikkikonsertteja, ja ohjelmaa on neljänä päivänä.
Festivaalin avajaisia juhlitaan Kansallisbaletin kesäkiertueella. Kiertueen ohjelmassa nähdään katkelmia klassisista kokoillan baleteista kuten Prinsessa Ruususesta, Joutsenlammesta ja Don Quijotesta sekä kahdesta suursuosikista, Marjo Kuuselan Seitsemästä veljeksestä sekä Kenneth Greven Lumikuningattaresta. Kesäkiertueen juontaa tähtitanssija Minna Tervamäki.

Lauantaina 15. kesäkuuta järjestetään jo perinteeksi muodostunut festivaalikulkue Kulttuuriareena 44:ltä Satamatorille. Kulkuetta johtaa festivaalin taiteellinen johtaja Jorma Uotinen, ja sen aikana tanssitaan myös yhteistanssi, jonka voi ennakkoon opetella festivaalin sivuilla ja Facebookissa olevasta videosta. Satamatori on omistettu lauantaina tanssin ja musiikin harrastajien, seurojen ja opiskelijoiden esiintymisille, ja lavalla nähdään myös venäläinen Pitkärannan tanssiryhmä.

Maanantaina lavan valtaa ystävyyskaupunki Pihkovan Pskov Russian Folklore Choir. Ryhmä juhlii Kuopiossa näyttävästi 55-vuotistaivaltaan yli viidenkymmenen tanssijan ja muusikon voimin. Ryhmä nähdään saman päivänä myös Musiikkikeskuksen Valohallin Eläke-Fennia Forumissa sekä päivän päätteeksi Kylpylähotelli Rauhalahdessa.

Aamutaijia, Tanssimaratonia ja Äijätanssia

Musiikkikeskuksen Valohallissa on nyt aiempaa runsaammin ohjelmaa.

Arkiaamuisin Valohallin päivät käynnistyvät kaikille avoimilla aamutaiji-tunnilla klo 9.00. Perheen pienimmät voivat liikkua itsensä vetreiksi Pikkuväen puistojameissa Brahen puistossa, sadesäällä Musiikkikeskuksella.

Festivaalin avajaispäivänä järjestetään Valohallissa Tanssimaraton, jossa voi kokeilla eri tanssilajeja puolen tunnin pyrähdyksinä useiden eri opettajien johdolla. Maraton kestää neljä tuntia ja mukaan voi hypätä kuka vain ja milloin vain.

Lauantaina Valohalli täyttyy miehisellä energialla, kun suositut tanssivat Kajaanin Äijjät nousevat Eläke-Fennia Forum -lavalle. Sunnuntaina puolestaan esiintyy Uusi päivä -tv-sarjastakin tuttu bändi Vihreät valot.

Puijolla nähdään keskiviikkona 19.6. italialainen Il Posto -ryhmä, joka tanssii elävän musiikin säestyksellä Puijon tornista köysien varassa riippuen. Autoliikenne Puijolle suljetaan iltapäivällä.

Kaikkiin Valohallin, Satamatorin, Brahenpuiston ja Puijon tapahtumiin on vapaa pääsy.

44. Kuopio Tanssii ja Soi 13.–19.6.2013
Taiteellinen johtaja Jorma Uotinen
www.kuopiodancefestival.fi