16.05.2023

Erik Söderblom päivittää Savonlinnan Oopperajuhlien Taikahuilun tähän päivään sopivaksi

Savonlinnan Oopperajuhlien kautta historian rakastetuimpiin teoksiin kuuluva Mozartin Taikahuilu nähtiin Olavinlinnassa ensimmäisen kerran 50 vuotta sitten. Tänä kesänä teos palaa ohjelmistoon ja uudistuu ohjaaja Erik Söderblomin käsissä, joka päivittää klassikon ajanhengen mukaiseksi. 

”Mozart eli ihmisoikeuksia sortavassa autokratiassa. Itävallan keisari Joseph II, Marie Antoinetten veli, oli tahtomattaankin hirmuvaltias jähmettyneessä poliittisessa järjestelmässä, joka ylitti kansalaisten sietokyvyn. Ranskan vallankumous kolkutteli ovia. Kohta tultaisiin irrottamaan päitä. Miten, tätä taustaa vasten, sellainen hahmo kuin Taikahuilun Sarastro, kaiken hyvän alkusyy, on mahdollinen?” Tällaisia kysymyksiä pohti ohjaaja Erik Söderblom alkaessaan työstää Taikahuilun paluuta Olavinlinnaan.

Savonlinnan Oopperajuhlien Taikahuilun alkuperäisen version on ohjannut legendaarinen August Everding. 50 vuotta sitten ensi-illan johti Erik Söderblomin isä kapellimestari Ulf Söderblom, mutta se ei ole ohjaajan ainoa yhteys alkuperäisen version tekijöihin: Erik Söderblom on myös opiskellut August Everdingin johdolla Münchenissä. Parempaa uudistajaa Savonlinnan Oopperajuhlien Taikahuilulle on vaikea kuvitella.

Savonlinnan Oopperajuhlien Taikahuilu toteutetaan miltei täysin kotimaisin voimin. Kapellimestarina on Savonlinna-debyyttinsä tekevä Sakari Oramo. Oopperan esityskieli on suomi.

Mozartin ikonisen oopperan uudistaminen ei ole helppo tehtävä. Myös Sarastron roolin laulava Mika Kares toteaa, että maailmantilanne ja oman aikamme arvot on syytä ottaa klassikoissakin huomioon. ”Nykyaikaan sopimattomat ilmaisut, joita on vaikkapa Monostatoksen vanhanaikaisissa repliikeissä, on syytäkin muuttaa.”

Erik Söderblom uudistaa teosta rohkeasti. Alkuperäisiä lavasteita on uudistettu muun muassa maalaamalla ja puvustuksessa yhdistetään vanhaa ja täysin uutta. Myös libreton teemat päivittyvät oivaltavasti tähän päivään sopiviksi. ”Mozart on säilynyt, mutta maailma on muuttunut. Teemme samalla tavalla omassa ajassaan tuoreen Taikahuilun kuin edellisen version tekijät 50 vuotta sitten”, Söderblom paljastaa.

Katso Erik Söderblomin haastatteluvideo tästä.

W.A.Mozart: Taikahuilu, ensi-ilta 4.7. seuraavat esitykset 6., 8., 11., 19. ja 21.7. kello 19

Musiikinjohto: Sakari Oramo
Ohjaus: August Everding
Uudelleenohjaus ja dramaturgian päivitys: Erik Söderblom
Lavastus ja puvut: Erik Söderblom Toni Busingerin suunnitelman pohjalta

Savonlinnan Oopperajuhlat on kansainvälisesti tunnetuin suomalainen kulttuuritapahtuma ja yksi merkittävimpiä matkailukohteitamme. Kuukauden mittaisella festivaalilla käy vuosittain jopa 70 000 oopperavierasta. Ooppera Savonlinnassa on kokonaisvaltainen kokemus. Kansainvälisesti korkeatasoiset esitykset ja konsertit, Olavinlinnan tunnelma ja kesäilta Saimaan äärellä kuuluvat erottamattomasti yhteen. Oopperajuhlia vietetään 1.–30.7.2023. oopperajuhlat.fi

Festivaalin sivuille

Lisää aiheesta

17.05.2023

Savonlinnan Oopperajuhlat: Uusi Pride-tapahtuma Olavinlinnassa heinäkuussa – Olavinlinna Goes Pride

Savonlinna Pride järjestää yhteistyössä Savonlinnan Oopperajuhlien, Olavinlinnan Ravintoloiden ja Suomen kansallismuseon kanssa uudenlaisen sateenkaaritapahtuman Olavinlinna Goes Pride Olavinlinnassa sunnuntaina 16.7. Tapahtuma koostuu drag-esityksistä, lavarunoudesta ja livemusiikista. Olavinlinnan Kuninkaansalissa ja Kongressisalissa kuullaan muun muassa rap-artisti ja…

11.05.2023

Savonlinnan Oopperajuhlat: Oopperapäivän avauksiin mukaan useita uusia juontajia

Erottamattomasti oopperakesään kuuluvat oopperapäivän avaukset uudistuvat tulevana kesänä, sillä mukana on useita uusia juontajia. Tuttu paikka ja aika säilyvät, kun jokainen festivaalipäivä aloitetaan aurinkoisesti kello 10 ravintola Waahdon terassilla Savonlinnan torin kupeessa. Ensimmäisen oopperapäivän 1.7.…

27.04.2023

School of Gaming ja Savonlinnan Oopperajuhlat järjestävät maailman ensimmäisen Minecraft-oopperan

School of Gaming ja Savonlinnan Oopperajuhlat yhdistävät voimansa tuodakseen Mozartin Taikahuilun eloon Minecraft-pelimaailmassa. Tämä innovatiivinen kesäleiri järjestetään verkossa 26.-30.6.2023 ja on avoin kaikille lapsille, jotka haluavat tutustua oopperan ja Minecraftin maagiseen maailmaan.  ”Tämä on ainutlaatuinen…