11.03.2010

Ensimmäinen vuoden Tanssivirtaa tanssitaiteilija on Elina Pirinen

Ensimmäistä kertaa Tanssivirtaa Tampereella -nykytanssifestivaalin historiassa taiteellinen suunnitteluryhmä on valinnut tanssitaiteilijan, jonka työtä haluamme tuoda esille. Vuoden Tanssivirtaa Tanssitaiteilija on monipuolisesti lahjakas tanssintekijä ja muusikko Elina Pirinen.

Elina Pirinen on valloittavan herkkä, hauskasti räväkkä ja vahvasti intohimoinen esiintyjä sekä puhutteleva koreografi, jonka teokset eivät jätä katsojaa koskaan ulkopuoliseksi. Konkreettisesti osallistamatta hänen teoksensa onnistuvat hiipimään lähelle katsojaa ja herättämään omakohtaisiin kokemuksiin.

Vuoden Tanssivirtaa Tanssitaiteilijalta on tilattu kaupunkitilaesitys, jonka voi nähdä jokaisena festivaalipäivänä. Pirinen on suunnitellut Hämeenkadun varsia kulkevan performanssin, suunnitellun koreografian ja improvisaation välimaastossa liikkuvan esityksen Seurue, joka innostaa nauttimaan nykytanssin katsomisesta.

Elina Pirinen valmistui Teatterikorkeakoulusta tanssitaiteen maisteriksi 2008. Tanssijan, koreografin ja nykyteatterin opintojen lisäksi hänellä on takanaan laaja-alainen musiikkikoulutus (viulu, klassinen ja poplaulu sekä piano). Tällä hetkellä Elina Pirinen toimii monipuolisesti tanssin
kentällä: liikekieli.com-verkkolehden kolumnistina, Sukset ristiin susirajalla -tanssin ja äänen leirin taiteellisena johtajana ja nykytanssin opettajana, muusikkona ja säveltäjänä sekä tanssijana, näyttelijänä ja koreografina mm. Kiasma-teatterissa, Helsinki Dance Companyssa, Helsingin kaupunginteatterissa ja lukuisissa freelancetuotannoissa. Hän on valmistanut useita tilausteoksia kuten A Friend of the Pianist -sooloteoksen Täydenkuun tanssit -festivaalille kesällä 2009.

SEURUE on tanssija-koreografi Elina Pirisen vauhdikas, kekseliäs, humoristinen, äänellinen, kömpelö, sensitiivinen ja puhutteleva kaupunkitanssiteos. Sen synnyttää Tampereen keskustassa hengaileva kuuden hengen seurue, joka on niin mielenkiintoinen, että sitä on pakko tuijottaa. Hämeenkadun päästä päähän kaupoissa, kuppiloissa ja virastoissa liikkuva tanssiteos katsoo kaupunkia ja ihmisenä olemista siellä. Seurue tuo nykytanssin moniulotteisuutta lähelle ihmistä soluttautumalla tanssilla ja äänellä ihmisten sekaan yllätyksellisesti. Seurueen muodostavat tanssijat Suvi Eloranta, Lasse Forsgren, Mikko Heino, Olli Kontulainen, Amanda Numminen ja Elina Pirinen.

Tanssivirtaa Tampereella -nykytanssifestivaali järjestetään 20.-25.4.2010.

Etusivu