12.01.2017

Emma ja April Jazz tuovat jazzin taidemuseoon

EMMA – Espoon modernin taiteen museo ja April Jazz -festivaali aloittavat uudenlaisen yhteistyön. Sen tuotoksena syntyy huhtikuussa 2017 sävellys, joka heijastelee taidetta EMMAn tiloissa ja rikastuttaa museokokemusta. Yhteistyön avauksena kuullaan tilausteos vastikään vuoden jazzmuusikkona Yrjö-palkitulta saksofonisti Esa Pietilältä. Musiikillisen tilataideteoksen ensiesittely pidetään EMMA:ssa lauantaina 29.4. klo 15.

Pietilä säveltää teoksen Saastamoisen säätiön taidekokoelmasta koottuun näyttelyyn Kosketus. Siinä on neljä osaa ja se kehittyy vuodenaikojen mukaan. Ensiesittelyssä 29.4. esiintyy trio, jossa Pietilän kanssa soittavat haitaristi Veli Kujala ja lyömäsoittaja Mika Kallio.

”Otin ilolla ja kunnialla vastaan kutsun tilaustyöstä ja haasteesta, jonka EMMA ja April Jazz minulle esittivät. Kyseessä on todella mielenkiintoinen ja moniulotteinen taidenäyttely, johon sain suunnitella musiikillisen konseptin. Näyttelyssä on mukana hyvinkin vahvoja viestejä välittäviä teoksia, jotka tuntuvat avaavan minulle ilmaisullisia ovia melko yllätyksellisiinkin suuntiin ja herättävät minussa mietteitä, joita en ole ennen tullut ajatelleeksi taidenäyttelyn nähtyäni.” Esa Pietilä kertoo.

”Päädyin hyödyntämään teoksessa epätavallisempaa perkussioiden, harmonikan ja saksofonin luomaa mielenkiintoista kokoonpanoa, jonka lisänä myös hyödynnetään live-elektroniikan mahdollisuuksia. Artistien vahvaa solistivoimaa haluan hyödyntää teoksessa myös, saadaksemme lisää erilaisia kerroksia ja tasoja musiikkiin ja näyttelyssä käynnin kokemukseen, ” säveltäjä valottaa teoksen taustaa.

Teoksesta tehtävä äänite on EMMAssa yleisön kuultavissa langattomien kuulokkeiden kautta vuoden 2017 ajan. Lisäksi trion jäsenet esiintyvät EMMAssa soolona myöhemmin vahvistettavina ajankohtina kesällä, syksyllä ja talvella. EMMAn ja April Jazzin yhteistyö saa jatkoa joulukuussa 2017, jolloin julkistetaan seuraavan teoksen toteuttava artisti.

”EMMA on April Jazzille luonnollinen kumppani. Museon tilat ovat ilmavat ja inspiroivat ja sen luoma akustiikkaa ainutlaatuinen. Esa Pietilälle yhteistyön tekeminen muiden taidemuotojen kanssa on tuttua ja hänelle on luontaista liikkua eri musiikkigenreissä ja niiden rajamailla. Jazz ja taide tulevat kohtaamaan EMMAssa uudella tavalla ensi keväänä”, kertoo April Jazzin toiminnanjohtaja Matti Lappalainen.

Sävellyksen esniesityksessä 29.4. klo 15 esiintyy Esa Pietilän kokoama trio. Kolme kertaa vuoden mittaan Pietilän sävellystä täydentävät elävät soolot, jotka seuraavat neljää vuodenaikaa eli ne esitetään huhtikuun jälkeen kesällä, syksyllä ja talvella.

EMMAn pyrkimyksenä on luoda syviä ja monipuolisia taidekokemuksia museossa. Intendentti Reetta Kalajon mielestä musiikki tuo lisää teosten katsomiseen: ”Musiikin yhdistäminen kuvataiteeseen rikastuttaa taidekokemusta. Tunnelma teoksessa voikin olla ihan erilainen, kun siihen yhdistyy säveliä, kuuloaistin tuomia virikkeitä.”

April Jazz Goes EMMA: Esa Pietilä Trio
La 29.4. klo 15
Museolipun hinnalla. Aikuiset 12€, alennusryhmät 10 €, alle 18-vuotiaat ja yli 70-vuotiaat ilmaiseksi. Museokortilla, Helsinki-kortilla, EMMA-klubikortilla ja Kaikukortilla ilmaiseksi.

www.apriljazz.fi

April Jazz järjestetään 26.-29.4.2017.