30.05.2018

Elokuvasäveltäjä Gabriel Yaredin ensimmäinen Suomen-vierailu Iitin musiikkijuhlilla

Elokuvasäveltäjä ja pianisti Gabriel Yared vierailee ensimmäistä kertaa Suomessa – ja koko Pohjoismaissa – Iitin musiikkijuhlilla kesäkuussa. Hänelle omistettu perjantaikonsertti Kuusankoskitalossa 15. kesäkuuta on ohjelmaltaan sama kuin joulukuinen konsertti Pariisissa, jossa Lontoon sinfoniaorkesteri juhlisti Yaredin 40-vuotista taiteilijauraa. Yared myös soittaa itse pianoa konsertissa.

Libanonilais-ranskalainen Yared ei ole Ennio Morriconen tai John Williamsin kaltainen kuuluisuus, mutta hänen musiikkinsa tunnetaan mm. sellaisista elokuvista kuin Betty Blue, Englantilainen potilas, Lahjakas herra Ripley, Päämääränä Cold Mountain, Coco Chanel & Igor Stravinsky, Amelia ja Vain maailmanloppu. Alkuvuodesta sai Englannissa ja Saksassa ensi-iltansa  Rupert Everettin ohjaama Oscar Wildesta kertova filmi Onnellinen prinssi, johon Yared on kirjoittanut musiikin.

Iitin musiikkijuhlien taiteellinen johtaja, pianisti Laura Mikkola on tutustunut Yarediin libanonilais-ranskalaisen kirjailijan ja Kaija Saariahon oopperoiden librettojen kirjoittajan Amin Maaloufin kautta. Yared saapuu orkesteriharjoituksiin Iittiin tiistai-iltana 12.6.

Toinen säveltäjävieras on 2015 ensivisiittinsä tehnyt saksalainen Heiner Goebbels, joka on nyt säveltänyt tilausteoksen Iitin musiikkijuhlille.

IITIN MUSIIKKIJUHLAT 13. – 16.6.2018
www.iittifestival.fi