30.04.2024

Elektronisen popmusiikin legenda Kraftwerk tulee Pori Jazziin

Saksalainen Kraftwerk-yhtye konsertoi Kirjurinluodon konserttipuistossa lauantaina 20. heinäkuuta. Kraftwerkiä pidetään yleisesti suunnannäyttäjänä ja pioneeriyhtyeenä, joka on eniten vaikuttanut elektronisen popmusiikin kehitykseen ja suosioon. Kraftwerk kehitti jo 1970-luvulla elektronisen äänimaiseman, jossa kohtaavat tarttuvat melodiat, selkeä rytmi ja synteettinen soundi.

Kraftwerkin luoma musiikillinen konsepti ja uusi musiikkiteknologia ovat vaikuttaneet lähes kaikkeen moderniin rytmimusiikkiin kuten hip hop-, house- ja teknomusiikkiin sekä syntikkapopiin. Kraftwerk yhdisti syntetisaattorimusiikin diskon rytmiin, joka loi pohjaa myös Pori Jazzissa esiintyvän Pet Shop Boysien musiikkiin.

Kirjurinluodossa nähdään Kraftwerkin näyttävä visuaalinen show. Yhtyettä pidetään edelläkävijänä myös tietokonegrafiikan käyttämisessä konserttiensa taustalla.

Kraftwerk on äänittänyt useita albumeja, joista popmusiikin kehitykseen ovat eniten vaikuttaneet Autobahn, Trans-Europe Express, The Man-Machine sekä Tour de France Soundtracks, jonka Kraftwerk teki Ranskan ympäriajokilpailun 100-vuotisjuhlaan. Yhtyeen hittejä ovat muuan muassa The Model, The Robots ja Computer Love.

Kraftwerk aateloitiin Rock & Roll Hall of Fameen vuonna 2021, ja yhtye on saanut Grammy-palkinnon parhaasta elektronisesta tanssimusiikista sekä harvinaisen Grammyn elämäntyöstään vuonna 2014.

Kraftwerkin konsertti 20. heinäkuuta Kirjurinluodossa on yhtyeen ensimmäinen vierailu Pori Jazziin.

Pori Jazz järjestetään 12.-2o.7.2024.

Pori Jazz Festival

Festivaalin sivuille

Lisää aiheesta

27.02.2026

Pori Jazz: Sugababes ja Don West Poriin

Pori Jazz vahvistaa pääkonserttiohjelmistoaan kahdella kansainvälisellä nimellä. Sugababes ja Don West esiintyvät Kirjurinluodossa perjantaina 17.7. Festivaalin perjantain ohjelma muodostaa monipuolisen ja kansainvälisen kokonaisuuden, joka tarjoaa elämyksiä laajalle yleisölle ja liikkuu sulavasti popin, soulin, jazzin ja…

24.02.2026

Mikko Koivusipilä vahvistamaan Pori Jazzin ohjelma- ja kehitystyötä

Musiikkialan kokeneimpiin sisältö- ja ohjelmastrategisteihin kuuluva Mikko Koivusipilä liittyy mukaan Pori Jazzin ohjelma- ja kehitystyöhön. Koivusipilällä on pitkä kokemus musiikin, median, festivaalien ja kaupallisen toiminnan yhdistämisestä kokonaisuuksiksi, joissa yleisö ja sisältö muodostavat saumattoman kokonaisuuden. Hän on…

17.02.2026

Saimaa esiintyy Pori Jazzissa

Pori Jazz tarjoaa yhdessä Satakunnan Osuuskaupan kanssa aiempien vuosien tapaan pääsymaksuttoman ja ikärajattoman konsertin keskiviikkona 15.7. kello 20 Lokkilavalla, jossa esiintyy kotimaisista huippumuusikoista koostuva Saimaa. Matti Mikkolan johtaman Saimaan musiikillinen seikkailu on vapautunutta, rajoittamatonta ja…